Perusteellinen katsaus Samuel L. Jacksonin uraan: Big Game -tähti on tehnyt jo yli 100 elokuvaa
Samuel L. Jackson on elokuvamaailman itsestäänselvyys. Hän tuntuu esiintyvän joka toisessa elokuvassa ja työskentelee koko ajan. Ansioluetteloon on kertynyt jo reippaasti yli sata elokuvaa, joiden laatu vaihtelee iloisesti kuin päivän sää. Samuel L. Jackson tekee samaan aikaan menestyselokuvia Nick Furyna ja sitten sellaisia kalkkunoita kuin Snakes on a Plane – ihan vain koska käsikirjoitukselle oli annettu niin hulvaton nimi.
Samuel Leroy Jackson syntyi Washingtonissa, mutta varttui Tennesseessä äitinsä kanssa. Tehtaalla töitä paiskinut Elizabeth kannusti poikaansa opiskelemaan ja tekemään säädyllisen uran. Alkoholisoitunutta isää ei juurikaan näkynyt eikä kaivattu.
Mikään lapsitähti Jackson ei todellakaan ollut. Kuudenkympin puoliväliä lähestyvä konkari teki läpimurtonsa vasta nelikymppisenä, vaikka opiskeli näyttelemistä jo yliopistossa. Lähellä oli, ettei näytteleminen jäänyt ikuisiksi sivurooleiksi. Tai ettei elämä päättynyt huumepiikkeihin tai luoteihin.
Jackson oli ujo poika, joka änkytti. Tarina kertoo, että hän pääsi änkytyksestä eroon käyttämällä taikasanaa, johon turvautua hädän hetkellä. Vähän kuin mantraa, jolla manataan änkypiru kauemmas. Sittemmin Jackson on tehnyt taikasanastaan tavaramerkin, jota hän toistaa lähes joka elokuvassaan.
Sana on tietenkin motherfucker ja sen eri sovellukset, joita tämä ”bad motherfucker” toistaa elokuvissaan ja nykyään myös Twitterissä: mufuggath, muthughpfuggah, mupfuqqaz ja niin edelleen.
Elokuvat olivat Samuel L. Jacksonille tuttuja pienestä pitäen: lauantaisin hänen äitinsä pisti pojan pihalle pois jaloista, ja tämä painui elokuviin. Ei ollut lajityyppiä, johon Jackson ei olisi tuolloin tutustunut. Se on myös yksi syy, miksi hän on valmis näyttelemään lähes minkälaisessa elokuvassa tahansa. B-luokan elokuvillakin on paikkansa ja yleisönsä, joista voi hyvinkin nousta tulevat mupfuqqazit.
Alkuperäinen urapolku vei Jacksonin meribiologian opintoihin Georgiaan. Siellä kohtalo puuttui peliin. Hankkiakseen hieman ylimääräisiä opintopisteitä nuori opiskelija liittyi teatterikurssille ja jäi sille tielle. Tiestä muodostui tosin pitkä ja kuoppainen, ennen kuin Jacksonista tuli se tähti, jonka me tunnemme.
Elettiin 1960–70-lukujen vaihdetta. Amerikka oli levoton: tummaihoisten surkea asema yhteiskunnassa oli vihdoin saanut monet vaatimaan muutosta. Hipit raivosivat Vietnamin sodan vuoksi.
Liekkeihin lensi lisää bensaa, kun tasa-arvon symboli Martin Luther King murhattiin Tennesseessä. Kaksikymppinen Samuel L. Jackson matkusti Atlantaan Kingin hautajaisiin ja auttoi niiden järjestelyissä. Hautajaisten jälkeen Jackson osallistui itsekin mellakointiin ja sai parin vuoden kakun siviilipalvelusta. Jackson palasi tuomionsa jälkeen Atlantaan ja sekaantui Black Power -liikkeeseen.
Samuel L. Jackson on sittemmin myöntänyt, että häntä itseäänkin kuumotti, kun poliittinen porukka alkoi varastaa luottokortteja ja haalia aseita. Jacksonin äiti sai varoituksen, että pojan olisi paras vaihtaa maisemaa, jos haluaa pysyä hengissä. Jackson palasikin koulun penkille ennen kuin suurempaa vahinkoa pääsi tapahtumaan ja valmistui teatteriopinnoista 1970-luvun alussa.
Jackson näytteli teattereissa koko 1970-luvun ja oli hyvin lähellä päästä jopa Broadwaylle, mutta seuraava karikko osui kohdalle. Vaikka hän oli välttänyt jengikahinat, hän kompastui alkoholiin ja kokaiiniin. Hän ehti näytellä pitkään näytelmissä The Piano Lesson ja Two Trains Running, mutta Broadwayn kynnyksellä hän valitsi huumeet.
1980-luvulla Samuel L. Jackson siirtyi elokuvien ja tv:n pariin ja työskenteli ahkerasti pienissä rooleissa ja varsin pienissä tuotannoissa. Hän toimi myös Bill Cosby Show’n sijaisnäyttelijänä 1990-luvun alussa. Sen verran Jackson sai myös jalkaa isompien ovien väliin, että pääsi Spike Leen kohtalaista menestystä nauttineisiin School Dazeen ja Do the Right Thingiin. Ja olipa hänellä sivuosa hampurilaisravintolan ryöstäjänä Eddie Murphyn elokuvassa Prinssille Morsian.
Tarinan mukaan aallonpohja koitti 1990-luvun alussa, kun Samuel L. Jackson sammui tequila-pitoisen illan päätteeksi keittiön pöydälle ja heräsi vasta tyttärensä ravisteluun. Jackson otti itseään niskasta kiinni ja meni vieroitukseen.
Se oli niin jyrkkä käännekohta hänen elämässään, ettei imelinkään käsikirjoittaja keksisi moista. Vain pari viikkoa vieroituksen päätyttyä mies esitti crack-narkkaria vanhan tuttunsa Spike Leen ohjaamassa ja muun muassa Halle Berryn ja Wesley Snipesin tähdittämässä Viidakkokuumeessa.
Elokuva sai melko hyvät arvostelut, mutta kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Gatoria esittänyt Jackson. Hän sai Cannesin tuomarit jopa perustamaan oman ”paras sivuosa” -kategorian hänelle. Jackson onkin myöhemmin todennut, että Viidakkokuumeen tekeminen oli ennen kaikkea katarttinen kokemus.
Viidakkokuumeen ylistyksistä huolimatta Samuel L. Jacksonista ei tullut tähteä yhdessä yössä, ei ainakaan vielä. Hän alkoi kuitenkin saada parempia työtarjouksia ja esiintyi sivuroolissa muun muassa suurtuotanto Jurassic Parkissa ja Harrison Fordin tähdittämässä Näkymättömässä vihollisessa. Jackson sai myös ensimmäisen pääosaelokuvansa, kun hän esiintyi yhdessä Emilio Estevezin kanssa komediassa Ladattu ase vuonna 1993. Samaan vuoteen mahtui vielä yksi merkkipaalu, kun hän tapasi nuoren, hieman erikoisen ohjaajatulokkaan Quentin Tarantinon.
Samuel L. Jackson esitti huumejengiläistä Quentin Tarantinon kirjoittamassa True Romancessa ja kävi myös Reservoir Dogsin koekuvauksissa, mutta hävisi sivuroolin Randy Brooksille. Tarantino kuitenkin piti moottoriturvasta ja innostui kirjoittamaan hänelle oman roolin seuraavaan elokuvaansa Pulp Fiction.
Jackson oli ehtinyt näytellä jo 30 elokuvassa ja hän oli 46-vuotias b-luokan näyttelijä. Pulp Fiction teki hänestä kuitenkin kerralla ensimmäisen luokan esiintyjän. Hänestä tuli Oscar-ehdokas ja Golden Globe -voittaja roolinsa myötä, ja Jules Winnfieldistä klassikkorooli, joka seuraisi ja leimaisi häntä loppuikänsä. Jackson onkin leikkisästi todennut, että Julesista olisi saanut roolin loppuelämäkseen: ”Kaikki lähettivät minulle käsikirjoituksia, joista he kuvittelivat saavansa uuden Pulp Fictionin”.
Jackson ei tähän karikkoon haksahtanut, vaikka menestys Pulp Fictionin jälkeen oli vaihtelevaa. Hän näytteli useissa elokuvissa, joista osa sai huippu-arviot ja osa täystyrmäyksen.
Erikoisesta huumorintajustaan huolimatta Samuel L. Jackson on monen ohjaajan luottonäyttelijä. Hän valmistautuu rooleihinsa huolellisesti ja hoitaa osuutensa tehokkaasti. Tämä oli yksi syy, miksi myös Renny Harlin halusi Jacksoniin elokuviinsa. ”He’s an ultimate pro,” Harlin on sanonut. ”Hän on aina ajoissa, osaa vuorosanansa, ja tuntee hahmonsa. Aina.”
Toinen ohjaaja, William Friedkin, jatkaa ylistystä:”Sam on ohjaajan unelma: hän tuntee hahmonsa jo ennen kuvauksia, eikä hänen kanssaan tarvita kuin korkeintaan kaksi ottoa. Oikea vanhan koulukunnan näyttelijä.”
Jackson loisti Harlinin The Long Kiss Goodnightissa. Deep Blue Sea ei ole jäänyt historiankirjoihin varsinaisena mestariteoksena, mutta kiinnostava Jackson-anekdootti siitäkin löytyy: Harlin lisäsi Jacksonin hahmon käsikirjoitukseen vain, jotta saisi Jacksonin mukaan elokuvaan. ”Kirjoitimme hänet tarinaan vain tappaaksemme hänet,” Harlin tunnusti Redditin Ask me anything -keskustelussa.
Yhteistyöhön tuli Harlinin huippuvuosien päätyttyä pitkä tauko, mutta vuonna 2007 julkaistussa Cleanerissa miehet löysivät jälleen toisensa, ainakin hetkeksi.
Samuel L. Jacksonin suurelokuviin 1990-luvulla Pulp Fictionin jälkeen lukeutuvat muun muassa toinen Tarantino-mestariteos Jackie Brown, panttivankijännäri Neuvottelija, trilleri 187 koodi murhalle ja rankka draama On aika tappaa, joka toi Jacksonille myös vakavampaa tunnustusta.
Kun päästiin vuosituhannen vaihteeseen, tuntui vauhti vain kiihtyvän. Jackson heitti kerran TFI Fridayn haastattelussa 90-luvun puolivälin jälkeen, että haluaisi tehdä töitä George Lucasin kanssa. Roolihan siitä seurasi, ja vieläpä Tähtien Sodan jedijengin päällikkönä. Toki Tähtien Sotien uusi trilogia oli melkoista kuraa, mutta Jackson vain nautti päästessään näyttelemään scifi-klassikkosarjaa.
Kaiken huipuksi hän sai erikoisen tahtonsa läpi: lasermiekan väriksi tuli Jacksonin lempiväri purppura, vaikka Lucas oli ensin väittänyt niiden olevan vain vihreitä, sinisiä tai punaisia.
Toinen mielenkiintoinen rooli vuosituhannen vaihteessa oli M. Night Shyamalanin ohjaamassa Unbreakable – särkymättömässä, jossa Samuel L. Jackson esitti haurasta supersankariasiantuntijaa. Hahmo oli mainio ennakointi tulevaan: samoihin aikoihin Jackson toimi esikuvana, kun Marvelin suosittu sarjakuvahahmo Nick Fury tuunattiin uudelleen Ultimates-sarjakuvassa. Joitain vuosia myöhemmin Jackson alkoi myös itseoikeutetusti esittää supersankarilauman vetäjää, ensin aivan pienissä sivurooleissa muun muassa Iron Man -elokuvissa, ja sitten täysipainoisesti The Avengers -elokuvassa.
Jackson ahmi Marvelin sarjakuvia itsekin nuoruudessaan, joten sarjisleffassa näytteleminen oli samanlainen unelmien täyttymys kuin valomiekan heiluttelu. Osasyy on myös The Avengers -ohjaaja Joss Whedonissa. ”Hän todella ymmärtää sarjakuvaa ja sen maailmaa,” hän sanoi LA Timesin haastattelussa. ”Jossilla on samanlainen suhde sarjakuviin kuin minullakin.”
Nick Fury -diili kattoi peräti yhdeksän elokuvaa, joista tuorein on tänä vuonna julkaistava The Avengers: Age of Ultron. Sen jälkeen sopimusta on jäljellä enää kahden elokuvan verran, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkälle Nick Furyn kanssa vielä päästään.
Nick Furyn rooli on kuitenkin vain yksi työ monen muun ohella ja Jacksonilla riittää kiireitä. Esimerkiksi viime vuonna valmistui kuusi elokuvaa, joissa Samuel L. Jackson näyttelee, näiden joukossa Big Game ja parhaillaan teattereissa pyörivä Kingsman: Salainen palvelu.
Lisää on tulossa: tänä vuonna valmistuvat The Avengersin jatko-osan lisäksi Barely Lethal ja Cell. Lisäksi työn alla on parhaillaan Moose, Tarzan, Peregrine’s Home for Peculiars ja Tarantinon tuorein tapaus The Hateful Eight.
Roolit ovat siis olleet varsin monipuoliset. Kun mukaan otetaan vielä Ihmeperhe ja Tarantinon länkkäri Django Unchained, ei jää montaa genreä, jota Jackson ei olisi vähintään kokeillut. Hän onkin itse sanonut, että haluaa olla kuin Michael Caine; jatkaa vain näyttelemistä eikä koskaan jäädä eläkkeelle. ”En ymmärrä näyttelijöitä, joille riittää vain yksi vaivainen elokuva vuodessa,” hän onkin pistävästi todennut.
Myös Jacksonin omat valintakriteerit ovat olleet välillä heppoisia. Tarina kertoo, että hän hyväksyi roolin tolkuttomassa elokuvassa Snakes on a Plane agenttinsa välityksellä. Tämä kuitenkin vaati, että elokuvan typerä nimi on muutettava. Jackson puuttui asiaan: ”Ei missään nimessä pidä muuttaa,” hän pauhasi. ”Juuri nimen takia minä siihen leffan suostuinkin!”.
Vaikka Samuel L. Jacksonin motiivi olisikin arveluttava, ei pidä hetkeäkään epäillä, etteikö jokaiselle elokuvalle löytyisi oma yleisönsä. Jos ei muuten, niin ne lauantaisin kaupungeille maleksivat pikku-Samuelit.
Teksti: Henri Lassander
