Uusimmat

Restart

19.11.2006 11:37 Johanna Siik

Restart kertoo nuoresta prahalaisesta mainostoimistossa työskentelevästä Sylviasta. Huimalla itsetunnolla varustettu tyttö asuu söpön poikaystävän Martinin kanssa ja bilettää pitkin työviikkoa pikkutunneille asti. Aprillipäivänä Sylvia saa mahtavan idean ja pirauttaa kotiin jääneelle Martinille kertoakseen, että on pettänyt tätä jo puolen vuoden verran. Keskustelu päättyy lyhyeen ja Sylvia tajuaa humalansa keskeltä, että Martin taisi sittenkin ottaa lohkaisun tosissaan. Kotoa miestä ei löydy, joten Sylvia lähtee etsimään tätä eri ihmisten luota.

Restart on esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun himpun verran alle kolmikymppiset media- ja taidealan ihmiset päästetään tekemään elokuvaa omasta elämästään. Paketti näyttää aluksi kivalta, mutta itseriittoinen asenne ei ole paras mahdollinen tapa kosiskella yleisöä. Tsekkiläis-suomalainen yhteisponnistus tuodaan kuitenkin myös Suomeen teatterikierrokselle syyskuisen Rakkautta&Anarkiaa-pyrähdyksen jälkeen. Laajempaakin katsojakuntaa on siis lähdetty tavoittelemaan.

Tuntuu ikävältä vetää niin selkeästi kotiin päin, mutta sanottava se on silti: kaikki mitä suomalaiset opiskelijat ovat elokuvassa tehneet, on melko hyvää. Sitä vastoin käsikirjoitus ja ohjaus sekä näyttelijät taas eivät. Selkeä ero on tuskin lopulta kansallisuudesta kiinni, hommat ovat vain jakautuneet niin, että suomalaisille on jäänyt kaikenlainen teknisempi piipertäminen.

Koska kyseessä on monen mukana olleen lopputyö alansa tutkintoon, lienee selvää, että esimerkiksi kuvauksessa ja leikkauksessa on pistetty peliin kaikki koulunpenkillä opittu. Kasimir Lehto esittelee kaikki mahdolliset kuvauskikat, joita teatterielokuvan ja mainosspottien puolella voi keksiä käytettävän. On erikoisia kuvakulmia, värisuodattimia ja rajauksia. Yhdistettynä Aleksi Raijn reipastempoiseen, ajalla leikkivään leikkaukseen lopputulos näyttää venytetyltä musiikkivideolta, jonka levoton tempo saa kiemurtelemaan penkissä varttitunnin jälkeen. Osaamista siis löytyy, mutta kovin katsojaystävällistä se ei pitkässä elokuvassa lopulta ole.

Restartin suurin ongelma on sen päähenkilö. Lenka Krobotován esittämä Sylvia taitaa olla yksi elokuvahistorian epäsympaattisimmista ja -kiinnostavimmista henkilöhahmoista. Tämä nuori uraohjus on kirjoitettu alunperin hyvin epämiellyttäväksi ja itsekkääksi, joten jokainen vastoinkäyminen, minkä Sylvia kokee, ei voisi vähempää hetkauttaa. Kun jollakin menee yhtä lujaa kuin Sylvialla ja ainoa ongelma näyttää olevan poikaystävän kanssa käytävä, päihdehuuruinen suhdepeli, kannattaa miettiä kahdesti, kannattaako tarinaa tehdä valkokangasmuotoon lainkaan.

Restart
Tsekki/Suomi 2005

Ohjaus Julius Sevcík
Käsikirjoitus Julius Sevcík perustuen Ondrej Ládekin novelliin
Rooleissa Lenka Krobotová (Sylvia), Filip Capka (Martin), Anna Polívková (Marie), Václav Jirácek (Robert)

K15
Kesto 78 min

Muropaketin uusimmat