Spiderwickin kronikat (***)

Lastenkirjoja käännetään valkokangasversioiksi nykyään kaksin käsin. Buumi on edennyt niin pitkälle, että nyt myös C. S. Lewisin Narnian tarinoita tuoreemmat teokset kelpaavat lähdemateriaaliksi. Esimerkiksi perjantaina ensi-iltansa saava Spiderwickin kronikat on kirjana vasta muutaman vuoden vanha.

Lähdemateriaalinsa tuoreudesta huolimatta ohjaaja Mark Watersin elokuva tyytyy kierrättämään vanhoja ideoita. Assosiaatioita syntyy Liisa Ihmemaassa -sadun ohella mm. Narniaan, Jumanjiin ja Labyrinttiin. Spiderwickin kronikoiden juoni on Tony DiTerlizzin ja Holly Blackin kirjaan nähden suorastaan yksinkertainen – niin paljon kirjan käänteistä ja maailmasta on jouduttu karsimaan. Tämä on syönyt tarinan omaperäisyyttä entisestään, ja kirjan fanien kannattaakin suhtautua elokuvaan pienellä varauksella.

Elokuvan tarina on pähkinänkuoressa seuraava: Gracen perhe – kaksoset Jared ja Simon, heidän isosiskonsa Mallory ja äitinsä – muuttavat Spiderwickin kartanoon, jossa alkaa heti tapahtua kummia. Perhe pitää moniongelmaista Jaredia syyllisenä talossa tapahtuviin selittämättömiin tapahtumiin. Syytön Jared löytää huvilasta salakäytävän piilotettuun kirjastoon, jossa hän törmää erikoiseen kirjaan nimeltä ”Arthur Spiderwickin luonto-opas – ihmeellinen maailma ympärillämme”.

Kirja avaa sisaruksille oven keijujen ja peikkojen asuttamaan, meidän maailmamme rinnalla näkymättömänä olevaan toiseen todellisuuteen. Tuo maailma on kaikkea muuta kuin vaaraton, mikä käy selväksi viimeistään silloin kun osoittautuu, että isoisosetä Arthurin kirjaa havittelevat ilkeät kummajaiset…

Spiderwickin paras hahmo on kotitonttu Yks’tikki, joka hermonsa menettäessään muuttuu hulkmaiseksi vihreäksi raivopääksi. Valitettavasti muut elokuvan otuksista eivät ole puoliksikaan yhtä kiinnostavia. Spiderwickin kronikoiden peikot ovat digianimoituja rupiperunoita, joiden tehtäväksi jää alkuesittelyjen jälkeen lähinnä hyppiä ja murista. Keijut ovat puolestaan muovisia ja (elokuvan) tarinan kannalta melkoisia statisteja. Sama muovisuus leimaa koko elokuvaa, mikä on sääli, sillä kirjassa Spiderwickin maailma heräsi henkiin miellyttävän maanläheisen kuvituksen voimin.

Synkähköstä kuvastostaan huolimatta Spiderwickin kronikat on ihan ehtaa lapsille suunnattua fantasiahubaa. Sellaisena elokuva toimii hyvin, mutta aikuiskatsojalle leffa on turhan hajuton ja persoonaton. Uusioperheen sanailussa on vivahteita amerikkalaisesta sitcom-komediasta, mikä miellyttää varttuneempaa katsojaa, mutta muuten Spiderwickin tarinoissa tallataan lapsille viitoitettuja polkuja. Parin vuoden takainen, Guillermo Del Toron ohjaama Pan’s Labyrinth kiilaakin Spiderwickin edelle joka tasolla, kun kyseessä on yli 13-vuotias katsoja.

Tutustu myös Plazan Spiderwickin kronikat -minisaittiin.