Uusimmat

Star Wars: The Last Jedi halutaan tehdä uusiksi – ohjaaja Rian Johnson nauroi projektille päin naamaa

25.06.2018 14:50 Muropaketin toimitus

Star Wars: The Last Jedin ohjaaja Rian Johnson vastaa elokuvansa uusintafilmatisointia vaativille faneille. Johnson kehottaa näitä tarttumaan toimeen ja tekemään oman versionsa elokuvasta.

Star Wars -fanikunta jakautui vahvasti kahtia Star Wars: The Last Jedin julkaisun aikaan. Osa faneista alkoi vaatia elokuvan kuvaamista uusiksi, jotta avaruussaaga pysyisi tuttuna ja turvallisena, heidän fanittamanaan elokuvasarjana.

Nyt osa näistä faneista on jopa ilmoittanut olevansa valmis rahoittamaan uuden elokuvan kuvaukset. The Last Jedin ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson vastaa Twitterissä heille, eikä ole lainkaan uuden elokuvan tekoa vastaan. Hänen vastauksensa takaa voi kuitenkin lähes kuulla huutonaurua, aivan kuin Johnson sanoisi: “Siitä vaan, jos luulette osaavanne paremmin”.

Disneyn taipuminen kiukkuisten fanien pyyntöön on nimittäin erittäin epätodennäköistä.