The Ballad of Buster Scruggs -traileri: Tältä näyttää Coenin veljesten uutuuselokuva, joka julkaistaan Netflixissä ihan kohta

06.11.2018 09:57 | Muropaketin toimitus

The Ballad of Buster Scruggs nähdään Netflixissä vajaan parin viikon kuluttua.

Netflix ansaitsee ehdottomasti kehut tämän syksyn elokuvatarjonnastaan. Viime perjantaina ensi-iltansa sai Orson Wellesin viimeiseksi jäänyt The Other Side of the Wind -mestariteos ja joulukuun 14. päivä nähdään Gravity-ohjaajana tunnetun Alfonso Cuarónin uusi Roma-elokuva. Sitä ennen on kuitenkin luvassa Coenin veljesten uusi Ballad of Buster Scruggs -elokuva, josta Netflix on nyt julkaissut uuden trailerin.

Lähes pelkästään positiivisia arvioita kerännyt Ballad of Buster Scruggs -länkkäri nähdään Yhdysvalloissa myös rajoitetussa teatterilevityksessä.

Coeneiden ohjaama ja käsikirjoittama länkkäri on kuudesta osasta koostuva antologiaelokuva, jonka kertomukset sijoittuvat Yhdysvaltain syrjäseuduille. Elokuvassa esiintyvät muun muassa Tim Blake Nelson, James Franco, Liam Neeson, Tom Waits, Brendan Gleeson, Zoe Kazan ja Tyne Daly

The Ballad of Buster Scruggs saa ensi-iltansa Netflixissä marraskuun 16. päivä.