Uusimmat

Uusi Batman-kuva: Yön ritarilla on seuraavassa leffassa menopelejä moneen lähtöön

26.10.2016 08:08 Tatu Junni

the-lego-batman-movie-03

Helmikuussa elokuvateattereihin saapuvasta The Lego Batman Moviesta on julkaistu uusi kuva.

Will Arnettin äänellä masennustaan purkava yö ritari ei joudu tyytymään The Lego Batman Moviessa pelkkään perinteiseen Batmobileen. Kuten oheinen kuva osoittaa, on Batmanilla käytössään melkoinen valikoima erilaisia ajokkeja.

Chris McKayn ohjaaman animaatioseikkailun muita ääninäyttelijöitä ovat Michael Cera (Robin), Zach Galifianakis (Jokeri), Rosario Dawson (Batgirl), Ralph Fiennes (Alfred) ja Mariah Carey (Gothamin pormestari).

USA:ssa The Lego Batman Movie saa ensi-iltansa 10.2.2017. Oletamme elokuvan saapuvan Suomeen samoihin aikoihin.

The Lego Batman Movie

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat