Uusimmat

Apple Mapsia voi nyt käyttää julkisen liikenteen reittisuunnitteluun myös Suomessa

21.01.2019 19:19 Muropaketin toimitus

Apple on julkaissut suomalaisittain merkittävän Apple Maps -päivityksen, joka lisää karttasovellukseen mahdollisuuden suunnitella reittejä julkisen liikenteen avulla.

Jatkossa Apple Mapsista löytyvät Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa toimivien metrojen, raitiovaunujen ja bussien linjat sekä aikataulut, kertoo Macrumours. Päivityksen myötä Apple Maps kertoo, mitä julkisia kulkuneuvoja matkalla pitää käyttää, ja milloin niiden vuorot kulkevat.

Pikaisten käyttökokeiden perusteella reittejä voi suunnitella, vähintään Suomen osalta, myös muissa kaupungeissa, ja myös kaupunkien välillä. Apple pyrkii päivityksellä selvästi kilpailemaan Googlen karttapalvelun kanssa, sillä se on tarjonnut vastaavaa palvelua ainakin suurimpien kaupunkien kohdalla jo pidempään.

Muropaketin uusimmat