Uusimmat

Googlen Gboard tukee morsetusta nyt myös iOSilla – ominaisuus on tärkeä käyttäjäkunnalleen

14.07.2018 09:44 Muropaketin toimitus

Google on lisännyt tuen morsekoodin kirjoittamiselle myös Gboard-näppäimistön iOS-versioon. Ominaisuus voi kuulostaa turhalta, mutta sitä käyttävät useat liikuntarajoitteiset ihmiset.

Google on pyrkinyt viime aikoina helpottamaan liikuntarajoitteisten ihmisten kommunikointia sekä kykyä käyttää nykyteknologiaa. Sen myötä Google lisäsi toukokuussa Gboard-näppäimistöönsä tuen morsekoodin kirjoittamiselle.

Vaikka ominaisuus voi kuulostaa hieman turhalta, voi se olla elintärkeä omalle pienelle käyttäjäkunnalleen. Googlen uudella videolla liikuntarajoitteinen Tanya Finlayson kertoo, kuinka morsettaminen on antanut hänelle kyvyn kommunikoida ja elää parempaa elämää. Finlayson onkin ollut mukana Googlen kanssa kehittämässä uusia helppokäyttötoimintoja, joiden toimintaa on tehostettu koneoppimisen avulla.

Nyt Google on mahdollistanut morsettamisen myös Gboardin iOS-versiossa, jotta yhä useammilla olisi pääsy helppokäyttötoimintojen äärelle. Morsetusta voi toki käyttää muistakin syistä, ja sen oppimista varten Google on julkaissut harjoituspelejä morsettamisesta kiinnostuneille.