Uusimmat

IDC:n tilastot paljastavat Huawein ohittaneen puhelimien markkinaosuuksissa Applen

01.08.2018 20:06 Muropaketin toimitus

Puhelinmyyntiä tilastoivan tutkimusyhtiö IDC:n alustavan, vuoden 2018 toisen vuosineljännesraportin perusteella Huawein onnistui toimittamaan markkinoille 54,2 miljoonaa puhelinta. Apple jäi samaan aikaan 41,3 puhelimeen, mikä kertoo Huawein valloittaneen laitemäärässä mitattuna itselleen älypuhelimien kakkospaikan.

Huawein menestyksessä merkittävää on sen kasvuvauhti. Sen toimittamat puhelimet kattoivat nyt markkinoista jo 15,8 prosenttia, kun viime vuoden vastaavana ajankohtana luku oli ”vain” 11 prosenttia. Kolmospaikalle pudonneen Applen osuus on sekin kasvanut 11,8 prosentista 12,1 prosenttiin.

IDC:n raportin mukaan markkinaykkösenä jatkaa edelleen Samsung, joka onnistui myymään raportoidulla vuosineljänneksellä 71,5 miljoonaa puhelinta. Valmistajan markkinaosuus on edelleen yli viidennes, tarkallaan ottaen 20,9 prosenttia. Valmistajan myynti on kuitenkin pudonnut viime vuoden vastaavasta ajankohdasta kaksi prosenttiyksikköä, mikä voi kieliä esimerkiksi Galaxy S9-mallien odotettua alhaisemmasta menekistä.

Muropaketin uusimmat