Uusimmat

Ensivilkaisut Motorola Edge 30 Ultra, Edge 30 Fusion ja Edge 30 Neo -puhelimet – Järkiluokkiin uusia, houkuttavia malleja

09.09.2022 08:40 Kai Taipale

Puhelinmaailmassa on aina vain vaikeampi erottautua joukosta. Lenovon tuotemerkkeihin kuuluvan Motorola pyrkii siihen tällä kertaa kolmen uuden mallin kohdalla niin, ettei niissä olisi hintaluokassaan suuria heikkouksia. Erityisen vahvoja piirteitä löytyy latauksesta, kameroista ja miksei myös koostakin.

Motorola julkaisi myöhään eilisiltana kolme uutta mallia Euroopan markkinoille. Muropaketti oli tutustumassa puhelimiin niiden julkaisutilaisuudessa.

Näiden puhelinmallien graafista ilmettä on uudistettu, ja mukaan on tuotu jälleen joitain uusia lisäominaisuuksia, joista voi mainita esimerkkinä tuplanapautuksen takakuoreen, joka avaa nyt valitun sovelluksen. Puhelimiin on tuotu lisäksi Moto Strongbox eli rautapohjainen turvapiiri, joka on  suojaamassa käyttäjän tietoja. Kaikki uudet mallit ovat nyt myös Ready For -alustaa tukevia.

Uutuuskolmikon huipulle sijoittuu Motorola Edge 30 Ultra. Puhelimessa huomion kiinnittää heti sen kaartuva näyttö – paluun tehnyt tyyli, joka voi hieman jakaa mielipiteitä. Pitää siitä tai ei, Ultran 6,67 tuuman pOLED-paneeliin perustuva Full HD+ näyttö yltää aina 144 hertsiin asti, joskin mukautuvuus on nykymittapuulla karkea, ja alin vaihtoehto on 60 hertsiä. Näyttö tukee myös HDR 10+ -laajasävytoistoa. Viihdekäytössä ilahduttaa Dolby Atmos -tuetut stereokaiuttimet.

Puhelimessa on alumiinirunko, ja jännästi ainakin valkoinen malliversio tuntui kädessä aavistuksen muoviselta, vaikka käytössä on toki Gorilla Glass 5 -lasimateriaali. Näytön käyttöön on tuotu toiminnallisuutta reunavaloilla, mikä toimiikin kaarevuuden kanssa hyvin yhteen. Käytännössä näyttö olikin oikeinkin lupaava.

Laite painaa 195 grammaa, ja on maltillisesti 8,3 millimetriä paksu. Maltillinen paino yhdessä kapeisiin reunuksiin tekee siitä helpohkon käsiteltävän. IP-luokituksessa ei ylletä parhaiden kilpailijoiden tasolle, sillä se on ”vain” IP52.

Erityisen miellyttävä piirre on puhelimen tukema 125 watin pikalataus, ja PD-tuettu latauslaite kuuluu myös sen myyntivarustukseen. Tehokkaan pikalatauksen lisäksi puhelinta voi ladata 50 watilla langattomasti. Akulla on kokoa 4610 milliampeerituntia, joten ihan jatkuvaa lataustarvetta ei ole. Ominaisuuksiin kuuluu vieläpä käänteinen langaton lataus.

Kamerassa on käytetty poikkeuksellisen tarkkaa, Samsungin valmistamaa 200 megapikselin Isocell JN1 -kennoa. Se on myös optisesti vakautettu, ja pikseleitä voi 2,56 mikrometrin kokoisina pitää kohtuullisen isoina. Järeän pääkameran ohessa on 50 megapikselin ultralaajakulmakamera, joka toimii myös kolmen senttimetrin etäisyydelle ulottuvana makrona. Kolmantena kamerana on 12 megapikselin telemuotokuvayksikkö, joka f-arvo on 1.6, ja jonka pikselikoko on 1,22 mikrometriä. Etukamerakin on 60-megapikselinen f2.2-aukolla ja 1,22 mikrometrin pikselikoolla.

Tehojakaan ei puutu, sillä ytimenä toimii Snapdragon 8+ Gen 1 -järejstelmäpiiri. RAM-muistia on joko 8 tai 12 gigatavua. Tallennustilavaihtoehdot alkavat 128 gigatavusta ja muut vaihtoehdot ovat 256 ja 512 gigatavua. Tallennustilaa ei voi laajentaa muistikortilla.

Hintaa uudella Motorola Edge 30 Ultra -puhelimella on kohtuullisen huokuttavasti 899 euroa. Värivaihtoehtoja on kaksi: Starlight White ja Interstellar Black. Android 12 -versiolla julkaistun puhelimen osalta käyttöjärjestelmän päivityslupaus on nyt venytetty kiitettävään kolmeen vuoteen ja tietoturvapäivityksissä neljään vuoteen, joten Motorola ei enää anna tässä kovimmille kilpailijoilleen tasoitusta.

Aavistuksen huippumallin alapuolelle sijoittuu Edge 30 Fusion -versio. Se on tähdätty edullisempaan hintapisteeseen, mutta ilman suuria ominaisuusuhrauksia. Selkeä ero on kuitenkin järjestelmäpiirissä, joka on tässä mallissa edellistä tehosukupolvea edustava Snapdragon 888+. Käyttömuistia puhelimessa on joko 8 tai 12 gigatavua ja tallennustilaa 128, 256 tai 512 gigatavua.

Myös tämän mallin näytöksi on valittu reunoilta kaareutuva versio. Kooltaan se on 6,55 tuumaa, ja se yltää 144 hertsin virkistystaajuuteen. Myös tässä mallissa hyödynnetään reunavaloa. Tämä malliversio on kädessä kiitettävän kevyt ja ohut. Tarjolla on tälläkin kertaa Dolby Atmos -tuetut stereokaiuttimet.

Tämä malli on Ultraa kevyempi ja poikkeuksellisen ohut. Paksuutta on nimittäin vain 7,45 millimetriä, eikä painoakaan ole kuin 175 grammaa.

Kameravarustuksessa on tingitty hieman, sillä pääkamerassa käytetään 50 megapikselin kennoa, jonka pikselikoko on 2,0 mikrometriä. Poikkeuksellista on, että pikselintarkennuksessa voidaan hyödyntää kaikkia pikseleitä. Kamerassa on myös optinen kuvanvakain.

Pikalataus toimii tässä mallissa 68 watin teholla, mutta langatonta latausta ei ole käytössä. Akku on kapasiteetiltaan 4400 milliampeerituntia. Värivaihtoehdot ovat Cosmic Gray, Neptune Blue (tekonahka) ja Aurora White. Hintaa Motorola Edge Fusion -mallilla on 599 euroa. Päivityslupaus ei kuitenkaan ole yhtä kattava kuin Ultra-versiossa, sillä luvassa on kahden vuoden käyttöjärjestelmäpäivitykset ja kolmen vuoden tietoturvapäivitykset.

Uutuuskolmikon täydentää Edge 30 Neo. Sen silmiinpistävin piirre löytyy värityksestä. Käytössä on Pantonen kanssa yhteistyössä valitut värit, ja yksi näistä on Pantonen vuoden 2022 vuoden väriksi valitsema Veri Peri. Muut vaihtoehdot ovat Black Onyx, Aqua Foam ja Ice Palace. Näissä malleissa esiintyvät värit ovat saatavilla vain Motorolalta.

Tämä malli on samalla nyt julkaistun joukon pienikokoisin, pOLED-paneeliin perustuva näyttö on kooltaan 6,28 tuumaa, ja siinä on 120 hertsiin yltävä virkistystaajuus. Puhelimen ulkomitat ovat nykymalliksi hyvinkin kompaktit eli 152,9 x 71,2 x 7,75 millimetriä, eikä massaakaan ole kertynyt kuin 155 gramman verran. Puhelinta voikin pitää erittäin taskukokoisena.

Kompaktista koostaan huolimatta käytössä Neossa on 68 watin pikalataus, mutta myös langaton lataus. Tälle puhelimelle on luvassa kaksi käyttöjärjestelmäpäivitystä ja kolmen vuoden tietoturvapäivitykset. Tässäkin mallissa on Dolby Atmos -kaiuttimet.

Myös tämän mallin pääkamera on optisesti vakautettu, ja kameran kennon tarkkuus on 64 megapikseliä. Toinen kamera toimii niin laajakulmana, makro- kuin syvyyskamerana. Etukameran tarkkuus on 32 megapikseliä. Edullisemman mallin järjestelmäpiirikin on pykälää alempaa tasoa eli Snapdragon 695. Muistia on kahdeksan gigatavua ja tallennustilaa joko 128 tai 256 gigatavua. Hintaa tällä kolmikon pienikokoisemmalla mallilla on 399 euroa.

Kai Taipale

"Olen pitkän linjan tekniikkatoimittaja, ja olen toiminut Muropaketin laitetesteistä vastaavana tuottajana vuodesta 2017. Pitkä pätkä työuran alusta hurahti puolestaan MikroBitissä. Olenkin työskennellyt tavalla tai toisella koko 2000-luvun erilaisten laitteiden kanssa, vastuullani on ollut tuotteita pc-komponenteista äänentoistoon ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vahvimmat mielenkiinnon kohteet liittyvät mobiililaitteisiin ja äänentoistoon kuulokkeista kotiteattereihin. Sohvalla kuluu ensisijaisesti draamasarjoja ja urheilua, aktiivisemmat tunnit kuluvat esimerkiksi lenkkipolulla. Omassa käytössä on monipuolisesti laitteita eri merkeiltä aina Applesta Xiaomiin."

Muropaketin uusimmat