Uusimmat

LG:n tuleva Nexus-puhelin paistattelee ensimmäisessä kuvavuodossa

17.08.2015 15:47 Juha Kokkonen

LG Nexus

Uutisoimme viime viikolla nettiin vuotaneesta videosta, jossa kerrottiin esiintyvän LG:n valmistama toistaiseksi julkaisematon Nexus-puhelin. Nyt saman laitteen takakuoresta on vuotanut ensimmäinen oikea valokuva, joka mukailee aiemmissa vuodoissa esiintyneitä yksityiskohtia. Kuvan julkaisi Twitterissä MKBHD-videoblogia YouTubessa pitävä Marques Brownlee. Kuvassa esiintyvä valkoinen laite on reunoilta varsin pyöristetty ja sen takakuoren yläosassa sijaitseva kamera on hieman kohollaan pinnasta. Kameran vieressä näkyy kaksois-LED-salama sekä todennäköisesti lasertarkennuksen sensori.

Varhaisimmissa suojakuoriin perustuneissa vuodoissa takakuoren yläosasta arveltiin löytyvän kaksi kameraa, mutta myöhemmin selvisi, että alempi ympyrä onkin sormenjälkitunnistin. Myös vuotaneessa kuvassa kameran alapuolella näkyy hopeinen rinkula, jonka keskellä sormenjälkitunnistin mitä ilmeisimmin sijaitsee. Kyseessä on looginen ominaisuus, sillä se on ensimmäistä kertaa natiivisti tuettima Android M:ssä.

LG:n uuden Nexus-puhelimen huhutaan olevan Nexus 5:n seuraaja ja sen ominaisuuksiin puhutaan kuuluvan 5,2 tuumainen näyttö, stereokaiuttimet ja USB Type-C-liitäntä.

Twitter, Marques Brownlee