Uusimmat

6 miljoonaa Xbox 360:tta myyty

28.10.2006 16:27 Ville Suvanto

Microsoft on ilmoittanut torstaina viime vuoden lopulla julkaistun Xbox 360 -pelikonsolin myynnin kulkevan käsi kädessä suunnitelmien kanssa ja tämän vuoden aikana tullaan todennäköisesti toimittamaan yhteensä 10 miljoonaa pelikonsolia. ”Xbox 360 -pelikonsoleita on myyty tähän päivään mennessä maailmanlaajuisesti kuusi miljoonaa kappaletta ja konsoli on rikkonut Yhdysvalloissa ennätyksen keskimääräisellä ohjelmisto- ja oheislaitemyynnillä pelikonsolia kohden. Samalla Xbox Live -jäsenmäärä ylitti neljän miljoonan rajan tällä neljänneksellä”, Microsoft kertoi vuosineljännesraportissaan koskien finanssituloksia.

Tämän vuoden loppuun mennessä tavoitteena on toimittaa 10 miljoonaa Xbox 360:tta ja ensi vuoden puoliväliin mennessä arviot liikkuvat 13 – 15 miljoonassa. Vaikka Microsoftin viihdeosaston tulot nousivat 70 prosentilla edellisvuodesta, oli tulos silti 96 miljoonaa dollaria pakkasen puolella. Tappio on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin vuosi sitten, jolloin takkiin tuli 173 miljoonaa dollaria.

X-bit labs, 6 Million Microsoft Xbox 360 Sold – Microsoft