AMD kertoi tulevaisuudennäkymistään: kaksinkertaista energiatehokkuutta ensi vuonna
AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su on kertonut yhtiön kolmannen vuosineljänneksen tulosraportin yhteydessä yhtiön lähitulevaisuuden näkymistä. Sun kommenteissa valettiin etenkin uskoa yhtiön grafiikkapuolen tulevaisuuden näkymiin.
Sun mukaan yhtiön grafiikka- ja APU-piirien kysyntä kasvoi menneellä neljänneksellä sekä OEM- että jälleenmyyntikanavilla. Yhtiö panostaa etenkin grafiikkapuoleen aiempaa enemmän uuden Radeon Technologies Groupin muodostuksen myötä. Su kertoi myös, että Fiji-grafiikkapiirien saatavuusongelmien pitäisi olla historiaa vuoden viimeisen neljänneksen aikana.
Ensi vuonna julkaistavien uuden sukupolven Radeon-näytönohjaimien luvataan parantavan energiatehokkuutta kaksinkertaiseksi nykyisiin nähden. Energiatehokkuus tulee paranemaan sekä arkkitehtuurioptimointien että uuden FinFET-valmistusprosessin myötä.
Toistaiseksi ei ole varmaa, tulevatko AMD:n seuraavan sukupolven grafiikkapiirit GlobalFoundriesin vai TSMC:n tuotantolinjoilta. GlobalFoundriesilla on tarjolla 14 nanometrin ja TSMC:llä 16 nanometrin FinFET-prosessi. Su kuitenkin paljasti, että yhtiö on saanut piirejä valmiiksi jo kummankin puolijohdevalmistajan tehtailta.
Prosessorien puolella Su kertoo Zenin olevan yhä aikataulussaan. Nykyisen aikataulun mukaan Zen-arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit tulevat saataville vuoden 2016 puolella. AMD uskoo uuden arkkitehtuurin palauttavan yhtiön rytinällä palvelimiin ja high-end työpöytätietokoneisiin vuonna 2017.
Uusina tulonlähteinä yhtiö harkitsee varsin laajan patenttiportfolionsa lisensoimista ulkopuolisille tahoille. Tähän asti yhtiö on lisensoinut vain joitain patenttejaan valikoiden.