Uusimmat

EU:n julkisasiamies: Laittomaan sisältöön linkkittäminen ei ole rangaistavaa

08.04.2016 13:46 Petrus Laine

CuriaEU:n julkisasiamies on antanut merkittävän ennakkopäätöksen koskien laittoman sisällön linkittämistä verkkosivuilla. Julkiasiamiehen lausunto on suunnattu EU:n tuomioistuimelle koskien tulevia mahdollisia oikeudenkäyntejä asian tiimoilta.

Julkisasiamiehen lausunto sai lähtönsä GS Median ylläpitämän verkkosivuston sisällöstä. Sivustolla linkattiin ulkopuoliseen tiedostonlatauspalveluun, jossa oli ladattavissa kuvia, joiden tekijänoikeudet kuuluvat Sanoma Media Netherlandsille ja Playboy Enterprises Internationalille. Lausunnon mukaan julkisasiamies ehdottaa, että hyperlinkin tarjoamista ulkoiselle sivustolle ei pidettäisi lain tarkoittamana tekijänoikeuksia rikkovan materiaalin yleisölle välittämisenä, tiesi linkin julkaisija linkatun sisällön laittomuudesta tai ei. Voit lukea täydellisen lausunnon EU-tuomioistuimen sivuilta.

Lausuma avaa mielenkiintoisen dialogin koskien piraattisivustoja yleisesti. Suurin osa piraattisivustoista ei varsinaisesti jaa suoraan laitonta sisältöä, vaan linkkejä esimerkiksi torrent-tiedostoihin, joiden kautta käyttäjä voi ladata laittoman sisällön. Pitäisikö myös nuo linkit jatkossa tulkita EU:n julkisasiamiehen lausunnon mukaan? Mikäli vastaus on ei, voisi viimeisenkin tulkinnanvaran kiertää ainakin allekirjoittaneen tulkinnan mukaan linkittämällä torrent-tiedostoihin, jotka sijaitsisivat toisella verkkosivustolla. Kerro oma mielipiteesi asiasta kommenteissa.