Uusimmat

Metan tekoälypäällikkö kertoi milloin tekoäly on ihmisen tasolla – nykyiset mallit eivät ”osaa ajatella”

Kuva: Pixabay

26.05.2024 15:47 Muropaketin toimitus

ChatGPT käyttää toiminnassaan niin sanottua suurta kielimallia vaikuttaakseen älykkäältä. Samaa lähestymistapaa tekoälyn kaltaiseen toimintaan käyttää Metan Llama ja Googlen Gemini.

Metan Yann LeChun sanoi Financial Timesille, ettei tällaista lähestymistapaa käyttävä tekoäly saavuta ihmisen älykkyyttä. LeChunin mukaan moinen tekoälymalli ei koskaan saavuta muun muassa ihmisen suunnittelu- ja järkeilykykyä.

LeChun perustelee näkemystään sillä, että mallit ovat hyviä vain silloin, kun niitä on koulutettu juuri oikeanlaisella datalla sopivaan kysymykseen. Hänen mukaansa suurilla kielimalleilla on ”rajoittunut logiikan ymmärrys”, ”niillä ei ole pysyvää muistia” ja ne ”eivät ymmärrä fyysistä maailmaa”.

Hänen mukaansa ne eivät myöskään osaa suunnitella hierarkkisesti, eivätkä ne ”osaa ajatella minkäänlaisella järkevällä tavalla”.

LeChun sanoi tämäntyyppisiä tekoälyjä myös ”luonnostaan vaarallisiksi”. Hänen mielestään tekoälytutkijoiden tulisi tarkastella muita lähestymistapoja ihmisen tasoisen tekoälyn kehittämiseen.

LeChun mainitsi Metan kehittävän uudentyyppistä tekoälyjärjestelmää, jota hän kutsui ”maailman mallinnukseksi (world modeling)”. Tässä lähestymistavassa tekoälymalli rakentaa ymmärryksen maailmasta ihmisten tapaan, ja kehittää sen perusteella käsityksen siitä, mitä tapahtuisi jonkin asian muuttuessa. LeChunin mukaan ihmisen tasoisen tekoälyn kehittäminen kestänee enimmillään seuraavat 10 vuotta.