Tuhoutumattomaan muistiin voi tallentaa 360 teratavua dataa – kaavailtu käyttöä ihmisen sukupuuton varalle
Britanniassa sijaitsevan Southamptonin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet ”5D-optisen muistikiteen”. Siihen mahtuu dataa peräti 360 teratavua.
Muisti on tuhoutumattomaksi kutsuttu kvartsikide, joka on kooltaan kolikon kokoinen. Muisti kestää tuhannen asteen lämpötilan, kosmista säteilyä sekä 10 tonnin suoran iskuvoiman neliösenttimetriä kohti.
Kvartsimuisteille on suunniteltu tärkeää käyttöä. Niihin halutaan tallentaa ihmisen ja lopulta koko muunkin Maapallolla olevan elämän perimä. Tieteilijöiden mukaan perimälle olisi käyttöä, jos Maapallo kohtaisi massasukupuuttoon johtavan skenaarion.
Muistitekniikka on ollut olemassa jo tovin aikaa. Tieteilijöiden mukaan muistille on nyt onnistuttu tallentamaan ihmisen geeniperimä.
Muistille kirjoitetaan dataa ultranopeilla lasereilla. Ne ottavat kohteekseen kiteen sisällä olevat ”nanorakenteiden tyhjiöt”. Nimessä oleva 5D kumpuaa siitä, että menetelmässä hyödynnetään kahta optista ulottuvuutta ja kolmea avaruudellista koordinaattia.
Kide on paitsi tuhoutumaton, siihen kirjoitetun datan kerrotaan säilyvän miljardeja vuosia. Tieteilijät ovat tässä tapauksessa varsin kaukaa viisaita, sillä he arvelevat kaukaisessa tulevaisuudessa olevan mahdollista käyttää kiteiden tietoja kasvi- ja eläinlajien palauttamiseen Maapallolle.
Tieteilijät arvelevat jopa, että jos ihminen kuolee sukupuuttoon, joku muu älykäs olento voisi palauttaa ihmiset Maapallolle. Alla kuva muistista.
🇬🇧 🇬🇧
Researchers at the University of Southampton have used lasers to inscribe a full human genome on a 5D crystal capable of lasting billions of years.Stored in Austria's Memory of Mankind archive, the crystal can hold up to 360 terabytes of data … forever.
~Sky News pic.twitter.com/BDTnYTXpO5
— 🌍Global Intel🌏 (@Global__Intel) September 19, 2024