Windows 10:n uudistuksia: Ohjauspaneeli on poistumassa ja tehtäväpalkin päälle suunnitellaan uutispalkkia

01.04.2020 08:40 | Muropaketin toimitus

Windows 10:n uusin testiversio sisältää viittauksia siihen, että käyttöjärjestelmästä ollaan poistamassa kokonaan perinteisen ohjauspaneelin käyttö. Toimi olisi jatkoa sille, että käyttöjärjestelmän asetuksia ollaan entistä enemmän siirretty uudenlaiseen asetusvalikkoon.

Microsoft ei ole varsinaisesti tiedottanut asiasta, tai muutenkaan kertonut suoraan, tarkoituksestaan siirtää käyttöjärjestelmän asetukset uudenlaiseen valikkoon. Suunta on kuitenkin ollut havaittavissa Windows-päivityksissä jo pidemmän aikaa. Yhä useampia asetuksia on siirretty aiemmin tutuista sijainneista Asetukset-sovellukseen.

Löydöksen testiversiosta 19587 teki Twitter-käyttäjä Rafael Rivera. Samainen käyttäjä julkaisi myös videomateriaalia toisesta Microsoftin suunnittelemasta uudistuksesta, joka olisi tehtäväpalkin päällä rullaava uutisotsikoita sisältävä alue. Havainto uutispalkista on toistaiseksi ensimmäinen laatuaan, joten sen käyttöönotto lienee kauempana kuin ohjauspaneelista pois siirtyminen.