Johnny Deppin The Lone Ranger -länkkärin ensi-ilta lähestyy – tutustu leffaan 25 kuvan gallerian kautta
Kyllästyttääkö perinteisten länkkäreiden kaavamaisuus? Eipä hätää, ohjaaja Gore Verbinski tarjoaa heinäkuussa astetta omaperäisemmän kertomuksen villistä lännestä.
The Lone Ranger on elokuvan maahantuojan mukaan ”toimintaa ja huumoria pursuava jännitysseikkailu, jossa vanha naamiosankari herätetään henkiin uudistuneena”. Kieli poskella vedetyssä länkkärissä intiaanisoturi Tonto (Johnny Depp) loihtii silmiemme eteen huikeita tarinoita, jotka ovat tehneet John Reidistä (Armie Hammer) legendaarisen lainvartijan – ”ja niin yleisö pääsee mukaan höyryjunan lailla eteenpäin jyskyttävälle matkalle, jonka varrella on luvassa melkoisia yllätyksiä ja hurttia huumoria kaksikon vielä opetellessa yhteistyötä taistelussaan ahneutta ja vääryyttä vastaan”.
Heinäkuun 3. päivä Suomen ensi-iltansa saavassa elokuvassa nähdään oleellisissa rooleissa myös Tom Wilkinson, William Fichtner, Barry Pepper, James Badge Dale, Ruth Wilson ja Helena Bonham Carter.
Lue myös:
Johnny Deppin uutuusleffaa mainostetaan LEGO-julisteella
Uusi traileri Johnny Deppin ja Pirates of the Caribbean -ohjaajan länkkäristä The Lone Ranger
Johnny Deppin hörhölänkkärin The Lone Ranger uudet julisteet esittelevät naiskauneutta 11.4.2013 12.00
Johnny Depp inkkarina – kaksi uutta julistetta hörhölänkkäristä The Lone Ranger
Johnny Depp ja heppa! Uusi promokuva ja juliste erikoisesta länkkäristä The Lone Ranger
Juliste ja ensimmäinen traileri Johnny Deppin länkkäristä The Lone Ranger
Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider