Joulukuun 2016 mystisen Star Wars -elokuvan pääosaa esittää yksi näistä naisista?
Uuden trilogian lisäksi valkokankaalle on luvassa myös Star Wars -hahmojen sooloseikkailuja.
Ensimmäisen, toistaiseksi nimettömän sooloilun ohjaa Godzillasta tuttu Gareth Edwards. Vielä ei ole tiedossa mihin hahmoon tai hahmoihin elokuva keskittyy, mutta roolitustyö on jo käynnistynyt.
The Hollywood Reporterin mukaan Rooney Mara…
Tatiana Maslany…
ja Felicity Jones…
ovat ehdolla Edwardsin elokuvan naispääosaan – tai kenties jopa pääosaan.
On nimittäin sangen mahdollista, että tarina keskittyy naissankariin. Hollywood on kaiketi vihdoin pääsemässä Frozenin kaltaisten hittien myötä eroon pakkomielteestään valkoisiin miessankareihin. No, niin ainakin haluamme uskoa.
Star Wars -sooloilu saa ensi-iltansa joulukuussa 2016.
Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter