Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood (DS)

Mario on kaikille tuttu Nintendon maskotti. Hän on esiintynyt monenlaisissa peleissä. Alkuperäiset tasohyppelypelit ovat vain jäävuoren huippu, sillä Mario on hyppimisen lisäksi osallistunut olympialaisiin, maalaillut taideteoksia, pelannut jalkapalloa ja ajanut kilpaa.

Segan oma maskotti Sonic on sekin ottanut osaa monenlaisiin aktiviteetteihin, mutta yksi Mariolle tuttu genre on jäänyt tähän saakka tutkimatta. Sonicilla ei ole näet omaa roolipeliseikkailua. Nyt tuokin korjaantuu ja vieläpä maineikkaan Biowaren avustuksella.

Sonic on jälleen pilannut Dr. Eggmanin suunnitelmat ja Green Hill Zoneen saapuu taas rauhan päivät.. Eräänä päivänä Chaos Emeraldit kuitenkin varastetaan ja niitä puolustanut Knuckles on kidnapattu. Eipä mene aikaakaan, kun Sonic lyö hynttyyt yhteen vanhojen tuttujen kanssa ja kohtaa niin vanhoja kuin uusiakin vihollisia sekä uusissa että vanhoissa ympäristöissä.

Sonic Chroniclesin tarina on turhankin kliseinen ja perinteinen. Vaikka Bioware onkin onnistunut kaikkien Sonic-universumin hahmojen luonteenpiirteiden tavoittamisessa, se ei tarkoita että dialogi olisi erityisen kiinnostavaa. Sonic on nopea siili, jolle sankarilliset teot ovat ominaisia, ei sen enempää eikä sen vähempää. Biowarekaan ei osaa puhaltaa hahmoihin minkäänlaista oikeaa syvällisyyttä.

Sonic Beat Agents

Kunhan alkulöpinät on löpisty, peli heittää pelaajan suoraan seikkailuun. Pelaaminen on tuttua kaikille roolipelejä joskus pelanneille. Sankariryhmä tutkii maailmankarttaa etsien arkkuja ja seuraavaa matkan kohdetta. Välillä ratkotaan kevyitä puzzleja ja vihollisia kohdataan vähän väliä taisteluiden merkeissä.

Taistelusysteemi on aluksi toimiva, mutta sen heikkoudeksi muodostuu pidemmällä aikavälillä toisto. Kaikki tappelut etenevät samalla tavalla. Kun taistelee kerran kuningatarampiaista vastaan, on käytännössä kokenut kaiken, mitä niitä vastaan taistelemisesta voi kokea. Usein niitä vastaan tehoaa jokin strategia, joka nopeuttaa muuten pitkäksi venyvien taisteluiden etenemistä ja jota voi toistaa taistelusta toiseen. Sekään ei auta taisteluihin tylsistymiseen, sillä pelissä tuntuu olevan turhankin rajattu määrä erilaisia vihollisia, varsin mielenkiinnottomia sellaisia. Vai miltä kuulostaa krokotiileja, ampiaisparvia ja robotteja vastaan taisteleminen?

Vaikka tarkkaan ajoitukseen pohjautuvat erikoisliikkeet ja vihollisten hyökkäysten väistelyn luulisi tuovan tuoretta tuulahdusta vuoropohjaiseen taisteluun, lopulta niidenkin suorittaminen alkaa käydä  enemmän työstä kuin viihteestä. Kosketusnäytön näpyttely ja koskettelu muutamalla eri tavalla ei ole erityisen jännää puuhaa, etenkään sen jälkeen kun saman manööverin on tehnyt yli sata kertaa.

Oikeastaan taisteluiden ainut pelastava seikka on niiden nopeahko tempo. Pelaajan täytyy olla koko ajan skarppina. Muuten omat erikoisliikkeet menevät pieleen eikä saa torjuttua vastustajien tehokkaita iskuja.

Maailman tutkiminen on tyypillistä Biowarea. Pelaaja ohjaa Sonicia suhteellisen suoraviivaisissa ympäristöissä. Ettei seikkaileminen olisi aivan liian yksinkertaista, jokaisella ryhmän hahmolla on omat kykynsä,  joilla pääsee eri esteiden ohi. Knuckles osaa kiivetä seiniä pitkin, Tails lentää vähän isompienkin aukkojen yli ja Amy lyö tietä tukkivat laatikot hajalle. .

Vähäisten rahana käytettyjen rinkuloiden ja Chao-munien etsiminen ovat ainoita järkeviä syitä ympäristöjen tutkimiseen. Rahaakin saa niin vähän, ettei se riitä kuin muutaman hahmon varustamiseen. Munat ovat hyödykkäämpiä, sillä niistä kuoriutuu Chao-otuksia, jotka parantavat oliosta riippuen hahmojen eri ominaisuuksia. Muuten on aikalailla sama juosta vain suoraan eteenpäin.

Nopean siilin ei niin nopeat seikkailut

Grafiikat ovat varsin kaunista jälkeä. Cell-shading tekniikalla ehostetut 3D-Sonic kumppaneineen juoksentelevat kauniiden käsinmaalattujen taustojen päällä. Pieniä virheitäkin on sattunut mukaan, sillä hahmot eivät käyttäydy aivan oikein taustoilla. Kun kaiken järjen mukaan Sonicin pään pitäisi olla jonkin seinän tai taustaobjektin takana, peli näyttää pään silti niiden edessä. Tämä ei ole kuin pieni kauneusvirhe, mutta se pistää silmään muuten hiotun oloisessa pelissä. Äänipuoli on niin heikko, ettei tällaista lopputulosta odottaisi Biowaren kaltaiselta kehittäjältä. Taustalla soivat kappaleet ovat epäonnistuneita sävellyksiä ja ääniefektitkin halvan kuuloisia.

Vaikka Sonic Chronicles ei ole huono peli, se ei ole myöskään yhtä onnistunut vaellus roolipelien valtakuntaan Sonicilta kuin paperiset ja Luigin kanssa tehdyt humoristiset seikkailut ovat olleet Mariolle. Se yrittää olla täysin vakavasti otettava juoneltaan, mutta Sonicin universumista ja hahmoista ei löydy tarpeeksi syvyyttä sellaiseen.

Käteen jää peli, jossa ei ole yhtään suurta vikaa, muttei toisaalta mitään järin erinomaistakaan. Se on turhankin mitäänsanomaton kokemus, josta ei löydy tarpeeksi niitä hetkiä, jotka saisivat oikeasti haluamaan ottaa selvää mitä seuraavan nurkan takaa löytyy. Pelin läpäisemisen palkintonakin kun seisoo lopulta vain juonen tökerösti päättävä cliffhanger. Biowarelta olisi odottanut parempaa.

Julkaisija: SEGA
Kehittäjä: Bioware
Suositusikäraja: 3+
Saatavilla: Nintendo DS
Pelaajia: 1
Testattu laite: Nintendo DS
Pelin kotisivut: http://www.sega.com/sonicchronicles/
Petteri Kaakinen

Lue myös

Korg DS-10 -taskusynterisaattori (DS)

LocoRoco 2 (PSP)

Naruto: Ultimate Ninja Storm (PS3)

Phoenix Wright Ace Attorney: Trials and Tribulations (DS)

Scene It? Box Office Smash (360)

Stardust – retrohaastattelu suomipelien muinaisuudesta

Trauma Center: New Blood (Wii)

World of Warcraft: Wrath of the Lich King (Mac, PC)