Borderlands: The Pre-sequel (PC, PS3, Xbox 360)
Tekijä: 2K Australia
Julkaisija: 2K Games
Testattu: PC
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://borderlandsthegame.com
Arvostelija: Heikki Takala
Borderlands on eittämättä enemmän kuin osiensa summa. Pelisarjan ensimmäinen osa oli lähinnä prototyyppi, vaikkakin hyvä sellainen. Toinen osa osoitti, että pääpeliä voi kuin voikin parantaa huomattavasti lisäosilla.
Itse asiassa ladattava sisältö oli se mikä teki toisesta osasta omissa kirjoissani yhden viime vuoden parhaista räiskinnöistä, eikä vähiten Tiny Tina’s Assault on Dragon Keepin ansiosta. The Pre-Sequel tuntuu tässä mielessä välityöltä. Se ei juurikaan uudista konseptia, mutta lienee syytä odottaa, että Season Passin hankkiminen on tälläkin kertaa on enemmän kuin suotavaa.
Fragtrap
Itse asiassa The Pre-Sequelista tulee välittömästi tunne, että se on pitkäksi venähtänyt DLC, jonka ympärille on rakennettu vasta jälkikäteen kokonainen peli. Juonellissesti ollaan jossakin ensimmäisen ja toisen pelin välimaastossa. Tarina kertoo kuinka Handsome Jackista tuli Handsome Jack, yhdessä vault hunterien avustuksella. Ajallisesti ollaan pääosin menneisyydessä. Joitain yllätyksiä on luvassa, mutta niitä lienee turha spoilata enempää.
Hahmoja on totuttuun tapaan neljä: Athena, Wilhelm, Nisha sekä Claptrap. Nämä eivät piristävästi ole aivan sieltä tyypillisimmästä päästä, ja jokaisen pelityyli on varsin omintakeinen. Athena on gladiaattori, joka pystyy blokkaamaan luodit kilvellään, Nishan tähtää maagisesti aina kohti lähintä vihollista ja Wilhelm on lähinnä melee-taisteluun keskittyvä hahmo, joka käyttää apunaan droideja.
Ja sitten on Claptrap The Mistake. Jos inhosit hahmoa aiemmissa peleissä, tilanne tuskin tulee nyt muuttumaan. Mutta kuka muka voisi inhota tätä pikkuruista robottia jolla on maailmanmiehen ego ja joka on suunnilleen yhtä luotettava taistelussa kuin Hervannan fuksien 3D-printterissä tuottama muovipistooli?
Claptrap lienee hahmoista hauskin. Sen erikoiskyky saa useimmat tilanteet tuntumaan tuoreilta, sillä toisin kuin muut, Claptrap analysoi tilanteen ja käyttää aina tilanteeseen sopivaa erikoiskykyä. Mikä ei välttämättä sovi lainkaan tilanteeseen. Kymmenen vihollisen ympäröimä? Claptrap iskee melee-tilan päälle. Turretit sylkevät ohjuksia ympäriinsä? Claptrap muuttuu kumiankaksi.
Kyseessä ei ole virhe vaan tietoinen valinta. Claptrap vahvistaa hahmona Borderlandsin hurttia huumoria, ja on mukava nähdä että myös pelaaja otetaan tällä kertaa osaksi sitä. Hahmossa on kuitenkin myös hyvät puolensa. Claptrapin voi periaatteessa tuunata kykypuulla sellaiseksi kuin haluaa, ja yksi tier on puhtaasti moninpeliä varten muita pelaajia vahvistavilla kyvyillä. Ja toisin kuin ihmiset, pikkuinen robotti ei tarvitse lainkaan ilmaa selviytymiseen Pandoran kuun olosuhteissa.
Täysikuu
Claptrapin lisäksi se toinen uudistus on painovoiman puute sekä hapen ympärille kasattu mekaniikka. Käytännössä tämä tarkoittaa tolkuttomia hyppyjä sekä paniikinomaista juoksua kohti seuraavaa happiasemaa samalla, kun kymmenet viholliset räiskivät projektiilejaan pelaajaa kohti. Tämä tuntuu aikansa tuoreelta, mutta happea on tarjolla riittämiin, eikä se ole loppujen lopuksi kuin uusi mittari kilpien ja elinvoiman rinnalle vahdittavaksi. Painottomuus puolestaan on hauskaa ensimmäiset puoli tuntia, sitten se kääntyy itseään vastaan.
Tämä juontuu lähinnä siitä, että pohjattomien kuilujen yllä pomppiminen johtaa joskus useammin äkkikuolemiin kuin mitä viholliset sattuvat osumaan. Pelissä on myös satunnaisia bugeja, ja matalaliidon aikana on helppo saada itsensä tungettua välikköön, johon pelintekijät eivät koskaan pelaajaa ajatelleet. Sielläpä sitten nytkit jumissa. Tämä on turhauttavaa, sillä peli tarjoaa ajoittain varsin kovan haasteen, eikä se kaipaisi typeristä suunnitteluvirheistä johtuvia äkkikuolemia.
Tavalla tai toisella painottomuudesta ei saada kaikkea irti. Valtavia surmanloikkia voi tehdä ainoastaan pelin määrittelemissä kohdissa, lopun aikaa kyseessä on vain holtiton taiteilu ilmassa, vailla selkeää kontrollia. Se tuntuukin lähinnä jälkikäteen peliin lisätyltä idealta, sillä painottomuuden pelillinen hyödyntäminen on niin harvassa, ettei sitä luultavasti ole laskettu mukaan alkuperäiseen konseptiin.
Ympäristön ja hahmojen uudistusta lukuunottamatta Borderlandsin ystäville ei ole juuri mitään uutta tarjolla. Se pyörii edelleen loputtomalta tuntuvien uusien aseiden sekä kilpien ympärillä, ja hahmontuunaajat saavat valtaosan ajastaan kulumaan pelkästään hahmojen optimointiin. Käytännössä jokaisen kulman takana odottaa jälleen uusi ja kauniimpi ase, sekä entistäkin sekopäisempi pomo. Näissä ei ole mitään vikaa, mutta ne eivät tarjoa pelisarjan ystäville myöskään mitään uutta.
Samaa voi sanoa ympäristöistä. Pääasiassa samoja maisemia kierrätetään tunnista toiseen, eikä upean tähtitaivaan lisäksi tarjolla ole juuri muuta ihmeteltävää.
Sama syndrooma vaivaa sivutehtäviä, jotka jäävät suunnittelultaan kauaksi Borderlands 2:n annista. Useimmiten ne ovat mallia ”mene tuonne ja tapa kaikki” ilman sen suurempaa variaatiota. Kirjoituksen taso ei ole aivan siellä missä sen olettaisi olevan, eivätkä Pre-Sequelin hahmotkaan ole niin muistettavia saati hauskoja kuin kakkos-osassa.
Ärsyttävintä näissä on kuitenkin niiden sijoittelu. Etäisyydet tehtävien välissä ovat pitkiä, ja useimmiten pääosa sivutehtävien ajasta kuluu siirtyessä paikasta A paikkaan B. Tämä on turhauttavaa, ja saattaisi olla syytä vapauttaa pelin karttajärjestelmä vapaamuotoiseen pikamatkustukseen, varsinkin kun monet sivutehtävistä käydään samoissa paikoissa. Typerästi käyttäytyvät ajoneuvot eivät juuri liikkumista helpota ja niitä ajaakin ainoastaan pakon edessä.
Edellä mainitut ongelmat ovat pieniä, mutta yhdessä ne saavat Pre-Sequelin tuntuu askeleelta taaksepäin. Edellisten osien viat ovat edelleen läsnä, mutta tällä kertaa yltiöpäinen huumori ja nokkelat pelilliset ratkaisut eivät peitä niitä alleen. Pre-Sequel on oiva välipala niille jotka ovat kahlanneet edelliset osat kauttaaltaan läpi, mutta sarjaan vasta tutustuvalle toinen osa on ehdottomasti parempi vaihtoehto. Varsinkin kun Goty-versio on jatkuvassa alennusmyynnissä törkyhalvalla.
Nelinpeli:
Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/
Lisää aiheesta
Borderlands (PC, PS3, Xbox 360)
Borderlands on peli, joka tuntuu nettikeskustelujen perusteella yllättäneen monet perusteellisesti. Vaikka minun kaverilistallani moni odottikin peliä innolla, harva oikeastaan tiedosti, mistä siinä on kyse. Ei ihme, sillä kyse ei suinkaan ole mistään tuikitavallisesta tusinaräiskinnästä, vaan persoonallisuutta löytyy.
Borderlands 2 (PC, PS3, Xbox 360)
Borderlands 2 jatkaa siitä, mihin ykkösosa lopetti. Niin kirjaimellisesti kuin henkisestikin. Sarjan ensimmäinen osa kertoi tarinan mystisestä ja kaukaisesta Pandoran planeetasta, joka sisälsi muinaisen ja legendaarisen aarteen. Planeetalle oli kätketty Holvi – isolla H:lla – jonka kerrottiin sisältävän jotain aivan huikean hämmentävää ja ihmeellistä.
Mikäli tämän auringon alta vielä löytyy ihmisiä jotka mietiskelevät onko Borderlands 2 ostamisen arvoinen vai ei, Nelinpeli vastaa tähän piinaavaan kysymykseen tiukan Mulkaisu-videon voimalla! Pandoran hiekkapiraateilla tutisee molemmissa lahkeissa kun pojat karauttavat tantereelle Sebastianin j
