Konsolisota kuumenee: mitä tämä viikko tuo mukanaan?
Microsoftin ja Sonyn välisen konsolikahinan seuraavan kierroksen käynnistymistä odotetaan kiinnostuksella. Molemmilta yhtiöiltä odotetaan uusia konsolijulkistuksia ja hintasotaa. Nyt jännättää.
Varmasti Microsoftiakin jänskättää, vaikka yhtiön Europomo Chris Lewis väittääkin ettei jännätä, edes vähäsen.
”Meillä on hyvä suunnitelma ja vauhti päällä. Kilpailijoiden edesottamukset eivät huojuta meitä lainkaan”, Lewis väittää.
Sonyn uskotaan julkistavan tämän viikon messuilla PlayStation 3 -konsolista uuden, trimmatum Slim-version sekä laskevan peruskonsolin hintaa. Microsoftilta puolestaan ennustellaan Xbox 360 Pro -mallin hinnanpudotusta ja varastojen tyhjentämistä uuden entistä paremmin varustellun Xbox-mallin tieltä.
Eri lähteiden mukaan niin Japanissa kuin Euroopassa konsolikauppiaat eivät ole voineet tilata uusia PS3-laitteita vähään aikaan. Arvioiden mukaan Sony valmistautuu näin uuden PS3-mallin vahvaan lanseeraukseen.
Viikon kuluttua olemme viisaampia, kun Saksan pelimessut ovat ohi.
Lähteitä: New PS3 stock halted in Japan – PS3 cut ’won’t worry’ Microsoft –
Argos claims 60GB 360 discontinued
Lue myös
ARMA 2:lle puuhataan laajennusta: Operation Arrowhead
Arvostelu: Monsters vs. Aliens (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Perjantaikevennys: kekseliäitä pelikansia keksityille peleille
Traileriryöpsähdys: Operation Flashpoint, IL-2, Dragon Age, PES 2010, Heroes over Europe…