Activision Blizzard hyllytti myös Scarface 2:n
Activision Blizzard on jälleen päättänyt hyllyttää yhden Vivendi Gamesin leiristä saapuneen peliprojektin. Tällä kertaa vuorossa on Sierran toissavuotisen vahvasti markkinoidun ja kohtuullisen menestyneen Scarface-pelin jatko-osa.
Vuonna 2006 julkaistu Scarface: The World is Yours myi aikoinaan 2,5 miljoonaa kappaletta, joten epävirallisten tietojen mukaan Vivendi Games oli päättänyt toteuttaa myös jatko-osan. Scarface 2:n kehittäjästä, julkaisuaikataulusta tai projektin etenemisestä ei ollut vahvistettua tietoa, eikä Sierra missään vaiheessa julkistanut peliä virallisesti.
Joka tapauksessa Scarface ei kuitenkaan ollut mukana pienessä joukossa Sierran pelejä, jotka Activision Blizzard päätti hyväksyä talliinsa. Tiettävästi myös pelin oikeudet on palautettu Universalille, joten kenties uusi toteuttaja löytyy vielä jossain vaiheessa.
Activision Blizzardin yhdistyminen on mullistanut pelimarkkinoita harvinaisen julmalla tavalla. Vaikka muutoksia osattiinkin odottaa, niin näin dramaattinen pelilinjaston oikominen onnistui yllättämään pahimmatkin synkistelijät.
Lisätietoja: Scarface 2… another Sierra game killed by Activision Blizzard.
Lisää aiheesta
Activision Blizzard pistää Massiven myyntiin
Activision Blizzardin suursiivous jatkuu
Pelimaailman uusi kolossi on valmis – Activision ja Vivendi Games yhdistyvät (päivitetty 3.12.)
Lue myös
Aarteita pelihistorian hämäristä 1: NeoGeo
eDomen arvosteluviikko: Final Fantasy, Fire Emblem, Multiwinia, Sims 2
GT Academyn mestari selvisi – Karri Keskinen lähtee Silverstoneen
Tyttö vai vekotin? Vekotin vai tyttö?