Uusimmat

HBO Nordicissa nähdään tällä viikolla ohjelma, jota moni on odottanut 17 vuotta – eikä siinä vielä kaikki…

24.05.2021 13:15 Muropaketin toimitus

Tällä viikolla HBO Nordicissa julkaistaan odotettu Friends: Reunion, missä tutut hahmot palaavat yhteen 17 vuoden jälkeen. Elokuvapuolelle tulossa on tositapahtumiin pohjautuva elokuvauutuus Oslo, jonka pääosissa nähdään Ruth Wilson ja Andrew Scott.

Viikon 21/2021 uudet sarjat ja tuotantokaudet HBO Nordicissa:

In Treatment, kausi 4 – 24. toukokuuta alkaen
Vuodelta 2008 tutun, palkitun draamasarjan uusi versio sijoittuu nykypäivän Los Angelesiin. Emmy-palkittu Uzo Aduba näyttelee sarjan pääosaa, tarkkaavaista ja empaattista terapeutti Brooke Tayloria. Sarjassa seurataan kolmen erilaisen asiakkaan istuntoja Brooken kanssa tämän yrittäessä auttaa heitä selviytymään kirjavasta valikoimasta erilaisia nykypäivän huolia. Brooken työtä värittävät maailmanlaajuinen pandemia sekä viime aikojen sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset. Samalla hänen on käsiteltävä myös oman henkilökohtaisen elämänsä haasteita.

The Chi, kausi 3 – 24. toukokuuta alkaen
Ajankohtainen kasvutarina keskittyy sattuman yhdistämiin ihmisiin, joita lähentää yhteenkuuluvuuden ja parannuksen tekemisen tarve. Draamasarjan kolmannella kaudella seurataan Emmettin kypsymistä hänen yrittäessään varttua vetelästä teinistä täysimittaiseksi liikemieheksi. Ronnie on epävarma elämänsä tarkoituksesta, mutta toivoo, ettei vielä ole liian myöhäistä muuttua. Kevin, Kiesha, Nina ja Dre kokevat järisyttäviä muutoksia perheessään, kun taas Jake huomaa olevansa kahden tulen välissä vieraantuneen veljensä Trigin ja uuden, voimakkaan isähahmonsa Doudan kanssa.

Black Monday, kausi 3 – 24. toukokuuta alkaen
Matkaa ajassa taaksepäin lokakuun 19. päivään vuonna 1987 – Wall Streetin pahimpaan pörssiromahdukseen, jota kutsutaan nimellä Black Monday eli Musta maanantai. Kukaan ei vieläkään tiedä, kuka romahduksen aiheutti… Komediasarja kertoo, kuinka ulkopuolisten joukko onnistui romuttamaan maailman suurimman rahoitusjärjestelmän, Lamborghinin ja lasikaton. Rooleissa Don Cheadle, Andrew Rannells, Regina Hall ja Paul Scheer.

Pause with Sam Jay, kausi 1 – 24. toukokuuta alkaen
Uusi talk show, jota vetää Saturday Night Livestäkin tuttu käsikirjoittaja Sam Jay.

Mr Inbetween, kausi 3 – 26. toukokuuta alkaen
Rikoskomediasarjassa seurataan Ray Shoesmithia (Scott Ryan), ammattirikollista, joka kerää velkoja, huumeita ja aseita sekä “hoitelee” toisinaan ihmisiä pois päiväjärjestyksestä samalla kun huolehtii ikääntyvästä isästään ja yrittää olla paras mahdollinen isä tyttärelleen. Sarjan kolmannella tuotantokaudella Ray käsittelee Brucen menettämistä, yrittää keksiä, kuinka auttaa ikääntyvää isäänsä Billiä (Kenny Graham) ja estää tytärtään (Chika Yasumura) tajuamasta, kuka hän todellisuudessa on. Sarja on Scott Ryanin luoma ja käsikirjoittama ja Nash Edgertonin ohjaama.

Friends: The Reunion – 27. toukokuuta
17 vuoden jälkeen tapaamme jälleen Rachelin, Rossin, Monican, Chandlerin, Phoeben ja Joeyn. Ikonisiin rooleihinsa palaavat Jennifer Aniston, David Schwimmer, Courteney Cox, Matthew Perry, Lisa Kudrow ja Matt LeBlanc.

Love Life, kausi 1 – 28. toukokuuta
Anna Kendrickin tähdittämä raikas, romanttinen komedia kertoo matkasta ensirakkaudesta kohti kestävää rakkautta. Darbylla (Anna Kendrick) on ollut nuoresta saakka hankaluuksia ylläpitää merkityksellisiä romanttisia suhteita. Se saattaa johtua hänen vanhempiensa Claudian ja Larryn avioerosta ja siitä, ettei vanhemmista kumpikaan ole näyttänyt rakkaudessa kovin hyvää esimerkkiä. Pulma on seurannut Darbya läpi kouluaikojen, ja näyttää siltä, että suvun huonot mallit periytyvät. Kaikki jaksot julkaistaan samana päivänä.

Viikon uudet elokuvat:

Oslo – 30. toukokuuta
Tositapahtumiin perustuva Oslo pohjautuu samannimiseen näytelmään, jossa leppymättömät viholliset käyvät rauhanneuvotteluja Norjan pääkaupungissa. Israelilaisten, palestiinalaisten sekä norjalaisen pariskunnan välisiä neuvotteluita kuvaava elokuva näyttää vuoden 1993 Oslon rauhansopimukseen johtaneet salaiset keskustelut, yllättävät ystävyyssuhteet ja vaietut sankariteot. Elokuvaa tähdittävät Ruth Wilson, Andrew Scott ja Tobias Zilliacus.

Tulossa myös:

  • Free Willy – 27. toukokuuta

Kaikki viikon 21 uudet jaksot HBO Nordicilla:

Ma 24.5.
Mare of Easttown | K1 J6
In Treatment | K4 J1-2 (uusi kausi)
Black Monday | K3 J1 (uusi kausi)
Pose | K3 J5
The Chi | K4 J1 (uusi kausi)
Pause with Sam Jay | K1 J1 (uusi sarja)
Fear the Walking Dead | K6 J14
Real Time with Bill Maher – Tauolla

Ti 25.5.
In Treatment | K4 J3-4
All American | K3 J13
Axios | K4 J9
Batwoman – Tauolla
Last Week Tonight with John Oliver | K8 J13

Ke 26.5.
The Handmaid’s Tale | K4 J7
Superman & Lois | K1 J7
Mr. Inbetween | K3 J1 (uusi kausi)
Supergirl – Tauolla (palaa elokuussa 2021)

To 27.5.
Friends: The Reunion

Pe 28.5.
Love Life | K1 J1-10 (kaikki jaksot)
Manifest – Tauolla
Legacies – Tauolla
Teen Titans Go! | K6 J15-21 (KIDS)
The Bleepin’ Robot Chicken Archie Comics Special

La 29.5.
A Black Lady Sketch Show | K2 J6 (päätösjakso)

Tiedot perustuvat HBO Nordicilta saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.

Muropaketin uusimmat