Uusimmat

Itse ilkimys 4 teki hurjan tuloksen USA:ssa, jossa se sai ensi-iltansa viikon muuta maailmaa myöhemmin

Kuva: © Universal Pictures

08.07.2024 13:03 Muropaketin toimitus

Itse ilkimys on kaikkien aikojen eniten tienannut animaatiofranchise.

Suomessa ja monissa muissa maissa jo 28. kesäkuuta ensi-iltansa saanut Itse ilkimys – Despicable Me 4 -leffa tuli Yhdysvalloissa teattereihin vasta viikkoa myöhemmin. Syynä oli tietysti maan itsenäisyyspäivä ja pitkä viikonlopppu.

Leffasarjan kehnoin osa teki hurjan tuloksen lippuluukuilla. Itse ilkimys 4 tienasi USA:ssa viiden ensimmäisen päivän aikana Box Office Mojon mukaan noin 122,6 miljoonaa dollaria.

Muualla maailmassa Gru ja keltaiset kätyrit ovat tienanneet tähän mennessä noin 106,9 miljoonaa dollaria, eli yhteensä kasassa on jo 229,5 miljoonaa.

Itse ilkimys 4 on vielä kaukana Inside Out 2:n luvuista. Pixarin kesäkuussa maailmalla teattereihin saapunut animaatio on tiennannut jo 1,2 miljardia dollaria. Suomessa Inside Out 2 saa ensi-iltansa vasta 17. heinäkuuta.

Itse ilkimys 4 -leffan tuotantobudjettti oli noin 100 miljoonaa dollaria. Pixar-animaation kustannukset olivat puolestaan noin 200 miljoonaa.

USA:n itsenäisyyspäiväviikonlopun kolmanneksi katsotuin leffa oli Hiljainen paikka: Päivä yksi, joka on tiennannut jo noin 178,2 miljoonaa dollaria. Laatukauhu todettiin Muropaketin arvostelussa neljän tähden arvoiseksi:

Arvostelu | Hiljainen paikka: Päivä yksi on yllättäen kauhuleffasarjan paras elokuva