Uusimmat

Rachel Zeglerin iho ei selvästi ole lumivalkea – näin Disney perustelee Lumikin nimen uudessa elokuvassa

Kuva: © Disney

04.10.2024 12:00 Muropaketin toimitus

Rachel Zegler esittää Lumikkia Disneyn maaliskuussa julkaistavassa Snow White -elokuvassa.

Maaliskuussa 2025 Disney julkaisee uuden version klassikkosadusta Lumikki. Näytellyssä elokuvaversiossa rakastettua hahmoa esittää Rachel Zegler, jonka valinta Lumikin rooliin on herättänyt osassa ihmisistä kuumia tunteita.

Yksi näistä kuumia tunteita herättäneistä syistä on se, että Zegler ei ole täysin valkoihoinen. Grimmin veljesten sadussahan Lumikilla kuvataan olevan “iho valkoinen kuin lumi”.

Tulevan elokuvan käsikirjoituksessa tätä on hieman muutettu, kertoo Zegler Varietyn haastattelussa.

“Se juontaa juurensa toisesta historiassa kerrotusta Lumikin versiosta, missä hän selviytyi vauvana lumimyrskystä. Ja siksi kuningas ja kuningatar päättivät antaa hänelle nimeksi Lumikki, muistuttamaan tästä sinnikkyydestä. Elokuvamme keskeisin viesti jokaiselle nuorelle naiselle tai nuorelle henkilölle on muistaa, kuinka vahvoja todellisuudessa olemme”, Zegler kertoo.

Snow White -elokuvan ohjaa Marc Webb ja käsikirjoituksesta vastaavat Greta Gerwig ja Erin Cressida Wilson. Elokuvan ensi-ilta on 21. maaliskuuta 2025.