Uusimmat

Arvostelu: Will Smithin ja M. Night Shyamalanin After Earth on vahvoilla, kun vuoden huonoimpia elokuvia palkitaan

12.06.2013 11:53 Tatu Junni

After EarthEnsi-ilta: 14.6.2013
Alkuperäisnimi: After Earth
Ohjaaja: M. Night Shyamalan
Käsikirjoittaja:Gary Whitta & M. Night Shyamalan & Will Smith 
Pääosissa: Will Smith & Jaden Smith
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K12
Arvostelija: Tatu Junni

Tähdet

Voiko Will Smith olla vielä pahempi tunari kuin M. Night Shyamalan? Siltä vahvasti vaikuttaa, kun After Earth on katsottu.

M. Night Shyamalanin uran alkuaikoina ohjaajan tavaramerkiksi muodostui katsojien jekuttaminen yllätyspaljastuksilla, jotka käänsivät koko elokuvan päälaelleen. Bruce Willis olikin kummitus! Samuel L. Jackson aiheutti onnettomuudet! Avaruusolennot hautoivat joukkoitsemurhaa – miksi muuten valloittaa planeetta, josta kaksi kolmasosaa on veden peitossa? Vastaava jekutus on luvassa tälläkin kertaa. Yleisö luulee saapuneensa katsomaan viihdyttävää seikkailuelokuvaa, mutta kas, After Earth onkin haiseva kasa paviaaninpaskaa!

Vuosituhannen vaihteessa ilmestyneet Kuudes aisti ja Unbreakable olivat vielä hyviä elokuvia. Sitten M. Night Shyamalanin tyylitaju katosi. Kenties kusi nousi ohjaajan päähän tai ehkä hän on aina ottanut itsensä ja elokuvansa liian vakavasti, en tiedä. Ensimmäisen kerran huolestuin Shyamalanin järjenjuoksusta Signsin kohdalla, mutta vielä Kylään asti hän teki elokuvia, jotka herättivät mielenkiintoni. Sitten tulivat käsittämättömät Lady In The Water ja The Happening, ja Kuuden aistin aikaiset puheet ”2000-luvun Hitchcockista” alkoivat tuntua jo todella huvittavilta. The Last Airbenderin jälkeen harva halusi puhua Shyamalanista enää mitään. Ihmemiehestä oli tullut Hollywoodin Has-Been, vaikka Nickelodeonin animaatiosarjan valkokangasversio tuottikin kohtalaiset 320 miljoonaa dollaria.

After Earth

After Earth on huono elokuva, mutta syy ei ole vain M. Night Shyamalanin. Tieteisseikkailu nimittäin pohjautuu Will Smithin ideaan. Mies tähdittää elokuvaa, ja toimi siinä sivussa sen tuottajana. Kuvauspaikalta kantautuneiden uutisten mukaan Smith omi alituiseen myös ohjaajan roolin itselleen  ja kuljetti etenkin juonta haluamaansa suuntaan. Shyamalan toki sai pitää ohjaajan tittelin, mutta hänen kätensä olivat sidotut. Miehen tehtäväksi jäi toteuttaa Will Smithin visio ja pitää turpansa kiinni. Smith itse on ollut niin vakuuttunut After Earthin laadusta, että elokuvan maailmaa on pitänyt syventää kirjojen ja videopelien puolella. Kaikenlaisista harhoista sitä ihmiset kärsivätkin.

Gary Whittan ja M. Night Shyamalanin laatima käsikirjoitus on klimppisoosi täynnä kliseitä ja aukkoja. Juonta ei juuri paljastettavaksi ole, sillä koko kuvio on silkkaa 1980-luvun videopeliä. Jopa samalla hiekkalaatikolla kakkua leiponut Oblivion suoriutui hommasta paremmin.

Sotasankari-isä ja tästä vieraantunut poika haaksirikkoutuvat ihmiskunnan hylkäämälle maapallolle. Isä loukkaa itsensä, pojan tehtäväksi jää juosta pisteestä A pisteeseen B noutamaan viestintävekotinta, jolla lähettää hätäviesti. Jutun jujuna on, että planeetalla väijyy inha avaruuspiru, joka haistaa ihmisen pelon. Pojan on kasvettava pelottoman isänsä mittoihin, jotta hän voi selvitä hengissä. Jotkut ovat nähneet After Earthin asetelmassa amerikkalaisten niin kovin syvästi inhoaman skientologian oppeja, mutta moisiin väitteisiin kannattaa suhtautua varauksella – ellei sitten ole ihan varma siitä, että Matrix kannusti nuoria miehiä tarttumaan Raamattuun.

After Earth

Elokuvan suurin ongelma on Will Smithin vesa Jaden Smith, joka on nostettu After Earthin pääosaan isänsä ohi. Toki jo Päivä jona maailma pysähtyi ja Karate Kid osoittivat, ettei Jaden ole luojan lahja Hollywoodille, mutta tuohon aikaan hän oli pelkkä lapsi. Vuosien vieriessä tekosyyt alkavat käydä vähiin. Kohta 15-vuotiaasta Jadenista ei löydy After Earthissa kerta kaikkiaan minkäänlaista karismaa. Vaikka elokuva on Jadenin esittämän Kitain kasvukertomus, ja hahmo kokee tarinan aikana iloa, pelkoa, surua ja inhoa, ei nuorukainen onnistu välittämään yleisöön alkeellisintakaan tunnetilaa.

”Onneksi” James Howardin soundtrack on niin rautalangasta väännetty, että katsoja pysyy ainakin suunnilleen perillä siitä, mitä Kitai milloinkin tuntee.

Vain hieman Jadenia paremmin After Earthista suoriutuu hänen isäpappansa. Normaalisti karismaattinen Will Smith näyttelee kuin olisi kuuden viikon ryyppyreissun jälkeisessä krapulatilassa. Sitä hän varmasti onkin, sillä arvaten kuppi on alkanut kallistua miehen tajuttua, millainen virhe on tullut tehtyä. Will Smithin takia ei After Earthia kannata mennä katsomaan, sillä lähes koko elokuvan ajan mies mököttää paikallaan ja mollaa poikaansa, siis aivan kuten After Earthin yleisökin.

After Earth

After Earthia voi kiitellä avaruusalusten ja asujen designista sekä kuvauksesta, mutta ei muusta. Edes hienot futuverkkarit eivät oikeuta tunkemaan elokuvaa täyteen Jumanji-luokan tehosteita, viiden pennin ihmissuhdedraamaa, kankeita toimintakohtauksia, eikä ainakaan jättiläiskotkaa, joka pelastaa sankarin äkkijäätymiseltä, koska haluaa adoptoida tämän omien poikastensa kuoltua…

Will Smith, kasvata jatkossa poikaasi muualla kuin valkokankaalla. M. Night Shyamalan… Älä tee mitään.

PlusMiinusNolla

+ Hannu ja Kerttu: Noitajahti ja A Good Day to Die Hard eivät olekaan vuoden huonoimpia elokuvia
– After Earth on

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat