Arvostelu Tampere-talon Taru sormusten herrasta -esitys on mieleenpainuva seikkailu
Kuva: © Saara Salmi / Tampereen teatteri
John Howen fantasiataide täytti Tampere-talon kesällä. Syyskauden ajan Tolkien-teema jatkuu näyttävän Taru sormusten herrasta -esityksen merkeissä.
Tampereen Teatterin, Tampere-talon, Tampere Filharmonian ja Sorin Sirkuksen yhteisteos Taru sormusten herrasta sai ensi-iltansa Tampere-talossa perjantaina 23. elokuuta. Yleisölle tarjottiin neljän tunnin mittainen seikkailu, jossa oli mukana 26 näyttelijää, 50 vaihtuvaa näyttämökuvaa, 100 pukua ja 56 peruukkia, ilma-akrobatiaa, lennätyksiä, video- ja valotaidetta ja pyrotekniikkaa.
Niin, ja pirusti sydäntä ja tunnetta.
Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kannisen ohjaama ja dramaturgi-käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälän sovittama esitys tulee varmasti jäämään mieleen pitkäksi aikaa. Se kattaa Kersti Juvan suomennokseen pohjautuen J.R.R. Tolkienin koko klassikkoromaanin, mikä jo itsessään kertoo tekijöiden kunnianhimosta.
Perjantaina tarkasti kello 18.00 alkaneen esityksen alkupuolella katsojalta vaadittiin jonkin aikaa asettautumista siihen, ettei teosta kannata arvioida vasten Peter Jacksonin elokuvatrilogiaa, vaikka mieli koettaa helposti siihen suuntaan viedä. Esimerkiksi Gandalf tuntui hahmona aluksi väärältä, ihan vain koska velhoa esitti Ian McKellenin sijaan Ville Majamaa. Näin ei tietenkään ole. Majamaa asettui rooliin tarinan edetessä ja rakensi hahmosta omanlaisensa tulkinnan.
Roolisuorituksista erityisen hyvän vaikutuksen teki Ella Mettänen, jonka Frodo oli esityksessä juuri sopivassa määrin pelokas ja tomera, eikä Elijah Woodia jäänyt pätkääkään ikävä. Myös Antti Reinin Aragorn otti lavan haltuun komeasti. Risto Korhosen antaumuksella esittämä Klonkku toi esitykseen huumoria yhä synkkenevän tarinan keskelle. Puolituisen puolikas ei jäänyt vain Andy Serkisin ikonisen version imitoinniksi, vaan Korhonen osasi ottaa hahmonsa haltuun itse.
Pari roolitusta oli mennyt mielestäni piirun verran metsään ja kokonaisuutta rokottivat myös tiettyjen hahmojen jääminen statistin virkaan, mikä tosin lienee tällä hahmogallerialla ja tarinalla vääjäämätöntä. Ja niinhän se kävi Tolkienin romaanissakin.
Ensi-illassa parinkin näyttelijän mikitys petti kesken esityksen ja puhe kuului yleisölle hetkellisesti puuroutuneena. Vuorosanoissa takeltelemista taisi esiintyä kahdesti. Sen suurempia ensiesitykseen kuuluvia kömmähdyksiä ei yleisön puolella ollut havaittavissa.
Lavasteet, asusteet ja pyrotehosteet ovat Taru sormusten herrasta -esityksessä erittäin suuressa roolissa, ja ne toimivat kautta linjan erinomaisesti. Metsähaltioiden veneet lipuivat pitkin lavaa kuin veden pinnan päällä ja Nazgûlin kiiluvasilmäinen ratsu tuntui liki oikealta. Mieleenpainuvia olivat myös esityksen video- ja valotaiteen keinoin toteutetut tehosteet, kuten Sormuksen ritareita piessyt lumimyrsky, Tampere-talon kattoon ilmestynyt Sauronin silmä ja Balrogin hyökkäys Morian kaivoksissa.
Tekijöiden kekseliäisyydelle pitää kumartaa syvään; esityksessä oli useampi kohtaus, joiden uskoin jäävän tarinasta pois liian hankalina toteuttaa. Jopa entit oli saatu mukaan – ja Lukitar-kohtaus oli niin vaikuttava, että se kirvoitti osalta yleisöä kesken esityksen spontaanit aplodit.
Lähdemateriaalin laajuus on pakottanut ymmärrettävästi karsimaan paljon J.R.R. Tolkienin romaanin sisällöstä – pahoittelen, ei Tom Bombadilia tälläkään kertaa – ja siltikin esitys uhkasi mennä puolivälin jälkeen pikakelaukselle. Tämä koskee erityisesti Gondoriin sijoittuvia kohtauksia, joiden seuraaminen saattoi olla ummikolle haastavaa. Osuus on selvästi Tampere-talon esityksen kankeinta antia, mutta toisaalta tätä juonenhaaraa ei voinut myöskään saksia pois.
Tampere-talon Taru sormusten herrasta kestää väliaikoinaan neljä tuntia, mikä ei tuntunut yhtään liian pitkältä ajalta.
Oma kiitoksensa on esitettävä vielä Tuomas Kantelisen säveltämälle ja Ruut Kiisken johtaman Tampere Filharmonian tulkitsemalle musiikille, joka täytti Ison salin komeasti ja vei esityksen vielä piirun verran pidemmälle.
Kiinnostus Tampereen teatterisyksyn tapausta kohtaan on ollut ennakkoon suurta.
”Tammikuulle yltävän esityskauden lipuista on myyty ja varattu noin 70 prosenttia – viikonloppunäytökset ovat lähes loppuunmyydyt, mutta arki-illoille löytyy vielä parhaitakin paikkoja”, Tampere-talon taiteellinen johtaja ja näytelmän toinen vastaava tuottaja Suvi Leinonen on kertonut.
Mikäli siis mielii matkata Keski-Maahan Pirkanmaan kautta, kannattaa hankkia lipun, kun vielä voi.
Tampere-talon esitystä voi suositella etenkin Taru sormusten herrasta -faneille, joille se selvästi on suunnattukin. Varsinaista ikärajaa ei ole, mutta matka Mordoriin on suunnattu kouluikäisistä ylöspäin.
Aiheesta voi lukea lisää Tampere-talon sivuilta.
Kohtauskuvat: © Mikko Karsisto / Tampereen teatteri
Päivitetty 24.8.2024: Korjattu Ruut Kiisken nimi Jonas Rannilan tilalle.
