Arvostelu: Andrew ”Spider-Man” Garfieldin tähdittämä Under the Silver Lake on kuin sekoitus David Lynchin teoksia ja Big Lebowskia
It Follows -kauhuelokuvasta tutun ohjaaja-käsikirjoittaja David Robert Mitchellin Under the Silver Lake pitää otteessaan, vaikka onkin osittain pelkkää sekoilua sekoilun vuoksi.
Ensi-ilta: 19.4.2019
Alkuperäisnimi: Under the Silver Lake
Ohjaus: David Robert Mitchell
Käsikirjoitus: David Robert Mitchell
Pääosissa: Andrew Garfield, Riley Keough, Jimmi Simpson
Pituus: 139 minuuttia
Ikäraja: K16
Vuoden 2014 hienosta It Follows -kauhuelokuvasta tutun ohjaaja-käsikirjoittaja David Robert Mitchellin Under the Silver Lake sai maailmanensi-iltansa jo melkein vuosi sitten Cannesin elokuvajuhlilla, jonka jälkeen se on nähty lukuisilla muilla festareilla. Useassa Euroopan maassa genremääreitä karkaava teos pääsi laajempaan levitykseen jo viime elokuussa, mutta Suomen lisäksi leffa saapuu teattereihin vasta nyt myös Yhdysvalloissa.
Mitchellin elokuva ansaitsee ehdottomasti tulla katsotuksi suurelta kankaalta. Under the Silver Lake on julmetun hienon näköinen ja teatterissa katsojan kaiken huomion vaativaan teokseen on helpompi keskittyä.
Pääosaa esittävä Andrew Garfield on nähty Spider-Man-leffojen lisäksi useissa elokuvissa hyvän miehen roolissa, mutta tässä teoksessa hän on kaikkea muuta. Näyttelijä on todennäköisesti ottanut esittämänsä Samin roolin vastaan juuri siksi, ettei juutu tekemään vain tietynlaisia rooleja. Hahmo ei ole pahis tai ilkeä ihminen, mutta ehdottoman itsekäs. Tai no, yhdessä kohtauksessa hän kyllä pieksee kaksi nuorta poikaa. Mutta kakarat ansaitsivat sen!
Ehkä.
Työtön vetelys lähinnä lojuu kämpillään, lukee sarjakuvia, katsoo elokuvia ja pelaa videopelejä. Mahdollinen duuni ei miestä tunnu kiinnostavan. Hänen oveensa ilmestyy häätöilmoitus, jonka mukaan kämpän pitää olla tyhjänä viiden päivän päästä. Se saa miehen haistattamaan paskat kaikelle, vieden hänet surrealistiselle matkalle Los Angelesin rikkaimpien ihmisten maailmaan, josta löytyy vaikka minkä sortin salaliittoja, outouksia ja okkultismia.
Mielipuoliselle matkalle tarvitaan kuitenkin jokin häätöä suurempi syy. Reissun katalyyttina toimii Samin naapuri Sarah, jota esittää Riley Keough. Mies päätyy viettämään yhden yön unelmiensa naisen kanssa, jonka jälkeen tämä katoaa. Sam lähtee etsimään Sarahia, vaikka seinillä olevien julisteiden perusteella hän tuntee elokuvahistoriansa. Cinefiilin luulisi tajuavan välttää moista suoraan kuin jostain noir-leffasta repäistyä naista.
Jonkin julkaisun otsikossa Under the Silver Lakea verrattiin Donnie Darko -ohjaaja Richard Kellyn Southland Talesiin, yhteen maailman kamalimmista elokuvista. Molemmat ovat kunnianhimoisia sekoiluita, mutta muuten vertaus ei pidä lainkaan paikkaansa. Under the Silver Lake ei missään tapauksessa ole mestariteos, mutta oikeassa mielentilassa katsottuna oikein kiinnostava huuruinen trippi ja itsetietoinen sukellus kaiken maailman kahjouksien pariin. Southland Tales on vain huono elokuva.
Vertailukohtina voisi mainita mielummin elokuvia kuten Paul Thomas Andersonin Inherent Vice -adaptaatio, David Lynchin Mulholland Drive ja Coen-veljesten Big Lebowski. Under the Silver Lake on sekä parhaimmillaan että pahimmillaan silkkaa sekoilua ja surrealismia. Mukana on myös kauhua, ahdistusta ja hetkittäin väkivaltaista nykynoiria. Pohjimmiltaan leffa on kuitenkin komedia, jonka outoilulle ei kai ole tarkoituskaan nauraa ääneen. Joskus pelkkä hämmentynyt hymy on riittää.
Mitä omituisempia hahmoja tulee ja menee, mutta leffa keskittyy vain Garfieldin Samiin. Toisena päähenkilönä on itse Los Angeles, niin oikea paikka kuin jossain unen ja valveen rajamailla sijaitseva vääristynyt versio. Myös It Followsin parissa työskennelleen Mike Gioulakisin kuvissa Los Angeles on sekä tuttu ja tuntematon. Under the Silver Lake on elokuva, joka taatusti jakaa mielipiteet, mutta siitä luulisi kaikkien olevan yhtä mieltä, että se on hiton hienon näköinen.
Elokuva on aivan täynnä populaarikulttuuriviittauksia, joista osa menee kovimmaltakin cinefiililtä, musadiggarilta ja sarjisfanilta väkisinkin ohi. Jotkut niistä ovat tahallisen tyhmiä. Samin kämpän seinällä on Hitchcockin Takaikkuna-elokuvan juliste ja vetelys itse stalkkaa naapureitaan kiikareiden avulla. Mitä reaktiota Mitchell mahtaa moisilla itsestäänselvyyksillä hakea jää vähän epäselväksi.
Hitchcockista puheen ollen, niin elokuvan musiikki on pääosin kuin jostain mestarin elokuvasta. Ilman hienoa scorea leffa ei taatusti onnistuisi olemaan näin ahdistava tai hauska. 139 minuutin mitassaan Under the Silver Lake on tietysti aivan liian pitkä, josta olisi voinut leikata ainakin 20 minuuttia mäkeen. Mitchell onnistuu tarjoamaan outoilulleen tyydyttävän loppuratkaisun, joka ei taatusti miellytä kaikkia. Leffa aukenee varmasti paremmin toisella katselukerralla, mutta sen pariin ei tee mieli palata saman tien, vaikka teoksen kuvasto jääkin pyörimään mieleen.
UNDER THE SILVER LAKE
”Ylipitkä Under the Silver Lake tarjoaa outoilua outoilun vuoksi, mutta pitää silti otteessaan koko kestonsa ajan.”
