Arvostelu: Gravity-ohjaaja Alfonso Cuarónin Roma-elokuva on mielettömän kaunis mestariteos

16.12.2018 14:01 | Aki Lehti

Teattereissa vain viikon verran pyörinyt Roma on parasta mitä Netflix on julkaissut.

Muun muassa Children of Men -ja Gravity -elokuvista tutun Alfonso Cuarónin Roma voitti ansaitusti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon viime syyskuussa. Netflix-elokuvaa on esitetty maailmalla elokuvateattereissa valikoidusti. Suomessakin sen saattoi nähdä valkokankailla vain seitsemän päivän ajan ennen kuin se saapui Netflixiin pari päivää sitten perjantaina 14. joulukuuta.

Roma tulee taatusti väijyttyä toisen kerran tv-ruudulta, mutta onneksi näin elokuvan isolta kankaalta pari viikkoa sitten järjestetyssä pressinäytöksessä. Cuarónin ohjaus on järisyttävä kokemus – uskomattoman kaunis teos ja ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista elokuvista, hienointa mitä ohjaaja on urallaan tehnyt. Netflixin julkaisemista leffoista se on vasta toinen mestariteos, mutta Romaa ja alkuvuoden Annihilationia on turha arvottaa keskenään.

Cuarón on myös kuvannut ja käsikirjoittanut lapsuuteensa kokemuksiin Meksikon pääkaupungissa perustuvan teoksen, jonka tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1970–1971. Elokuva kertoo itse maasta tuon vuosikymmenen alussa, siellä asuvasta keskiluokkaisesta lääkäriperheestä ja heidän palvelijastaan Cleosta (Yalitza Aparicio).

Alkuperäisväestöä edustava Cleo on kaupunkiin muuttanut maalaistyttö, kouluja käymätön nuori nainen, joka on periaatteessa osa perhettä, vaikka kuuluukiin palvelusväkeen. Cuarón näyttää hallitsevat luokkaerot, mutta ei ota niihin juurikaan kantaa.

Omaelämäkerrallisessa elokuvassa juoni ei ole pääosassa, vaan ohjaaja näyttää lapsuudesta muistamiaan välähdyksiä, tarkkaillen kaikkea tapahtuvaa turvallisen välimatkan päästä. Pääosaan Cuarón ei ole onneksi laittanut itseään, sillä paljon kiinnostavampaa on seurata hänen lapsuudesta muistamiaan ihmisiä ja heille tapahtuvia asioita kuin puolifiktiivistä nuorta poikaa.

Aluksi elokuva keskittyy tarkemmin perheenjäsenten elämään, mutta päähenkilö on silti hetkittäin taustalle näkymättömiin katoava Cleo. Hän osallistuu perheen iloihin ja suruihin, mutta tietää kuitenkin paikkansa. Lapset vaikuttavat olevan hänelle kuin omia, mutta emännän ollessa pahalla tuulella Cleo tekee itsestään vielä vähemmän numeroa kuin normaalisti, hoitaen työnsä säännöllisesti, mutta yrittäen ikään kuin olla olematta.

Lääkäri-isä häipyy kuvioista toisen naisen matkaan, mutta lapsille kerrotaan hänen lähteneen työmatkalle. Cleo tulee raskaaksi, mutta täysnilkki isä Fermin katoaa kuvioista heti asiasta kuultuaan.

Hahmoille tapahtuvat asiat eivät ole toissijaisia, mutta silti elokuvassa tyyli ja tunnelma nousevat tietyllä tapaa sisällön edelle, joka ei tällä kertaa ole lainkaan huono asia. Cuarón haluaa näyttää hetken ja tunteen, ja onnistuu siinä pitkillä kamera-ajoilla, jotka ovat itkettävän kauniita. Jatkuvasti pehmeästi liikkuva kamera onnistuu viemään katsojan mukaansa tapahtumapaikoille, sillä vaikka mustavalkokuvaus on mestarillista, niin se ei tee itsestään liian suurta numeroa.

Upean näköisen elokuvan komeimmat kohtaukset ovat yhden oton kamera-ajoja, joiden ei kaikkien edes huomaa olevan moisia. Tekniseen taituruuteen kiinnittää huomiota lähinnä kohtauksissa joissa on mukana normaalia enemmän henkilöitä tai joiden tunnelataus on täysin huipussaan. Suosittelen kiinnittämään huomiota erimerkiksi kohtaukseen jossa kadulla alkaa opiskelijamellakka ja varsinkin lopun tapahtumiin merenrannalla.

Yleensä taiteilijat tekevät omaelämäkerralliset työnsä uransa alkupuolella. Cuarón on poikkeus, joka 56-vuotiaana on sopivan kaukana lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. Hän ei muistele ja kerro niistä ja ympäröivästä maailmasta mustavalkoisesti. Ohjaaja muistuttaa katsojaa siitä, ettei elämä vaihtele säännöllisesti ilon ja surun, onnen ja epäonnen tai rakkauden ja sydänsurujen välillä, vaan niitä kaikkia tarjotaan eri kokoisissa annoksissa täysin sattumanvaraisesti, usein päällekkäin ja samanaikaisesti.

Roma on mestariteos, joka saa aivan taatusti lisää tärkeitä palkintoja. Toivottavasti esimerkiksi Oscar-gaalassa huomioidaan kuvauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun lisäksi myös Yalitza Aparicio näyttelijäntyö.