Arvostelu Megalopolis on ummehtunut ja uuvuttava sotku, joka tuntuu liki parodialta

Francis Ford Coppolan vuosikymmenten unelmaprojekti on sekava kokonaisuus scifiä ja satiristista draamaa.

Ensi-ilta: 27.9.2024
Alkuperäisnimi: Megalopolis
Ohjaus: Francis Ford Coppola
Käsikirjoitus: Francis Ford Coppola
Pääosissa: Adam Driver, Giancarlo Esposito, Nathalie Emmanuel, Aubrey Plaza, Shia LaBeouf, Jon Voight & Laurence Fishburne
Pituus: 138 minuuttia
Ikäraja: K16

Ainakaan rohkeuden puutteesta Francis Ford Coppolaa ei voi syyttää. Megalopolis on 85-vuotiaan veteraaniohjaajan omalla rahalla tuottama, elokuvamestarin itsensä käsikirjoittama ja ohjaama unelmaprojekti. Vuosikymmenten ajan suunnitteilla ollut elokuva on hämmentävää katsottavaa – eikä pelkästään positiivisessa mielessä, sillä vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen sijoittuvaan eepokseen on yritetty sulloa vuosikymmenten ideat kuin täysin ilman filtteriä.

Viidellä Oscarilla palkitun Coppolan uraa määrittelevät etenkin Kummisetä-elokuvat sekä vuonna 1980 julkaistu sotaelokuva Ilmestyskirja. Nyt! Huikentelevainen Megalopolis on kuitenkin jotain aivan muuta kuin nuo mestariteokset, vaikka samoja teemoja sivuaakin.

Scifiä, antiikin Roomaa, Shakespearea, toimimattomia perhesuhteita ja taidetta tietynlaiseen Zack Snyder -visuaalisuuteen yhdistelevä Megalopolis ottaa satiirisesti kantaa ahneuteen ja vallanhimoon, ja vyöryttää samalla katsojan silmille yksityiskohtaisuudessaan ja glitterin määrässä häikäisevää kuvastoa.

Teemallisia yhteneväisyyksiä voi vetää myös Yhdysvaltain nykypolitiikkaan etenkin Shia LaBeoufin karikatyyrisen hahmon myötä.

Mutta nimekkäästä tekijäkaartista ja hulppeasta kuvastosta huolimatta elokuva taantuu pitkästyttäväksi ja sekavaksi. Megalopolis on Coppolan intohimoprojekti, mutta siitä puuttuu varsinainen intohimo. Monia elokuvan teemoja, kuten ahneutta, vallanhimoa ja korruptiota, ohjaaja on käsitellyt huomattavasti vakuuttavammin jo aiemmissa elokuvissaan.

Kuva: Elävän kuvan keskus ELKE ry

Uutta Roomaa rakentamassa

Megalopolis sijoittuu New Yorkilta näyttävään, vaihtoehtoisen tulevaisuuden New Romeen, Uuteen Roomaan, joka muistuttaa historiallista kaimaansa niin henkilöhahmojensa kuin poliittisen kieroilunkin osalta. Megalopolis on miesten maailma, jossa naisten tehtävä on olla koriste, hyveellinen neitsyt tai äiti. Suurin piirtein jokaisen päämääränä on kuitenkin valta.

Giancarlo Espositon esittämä pormestari Cicero haluaa uudistaa kaupunkia perinteisin keinoin, mutta toisaalla Nobelilla teknologisesta keksinnöstään palkittu Cesar Catilina (Adam Driver) pyrkii innovoimaan kaupungista jotain uutta. Kolmannella suunnalla puhuu vanha raha Jon Voightin esittämän Crassuksen voimin, kun taas lähes tunnistamattoman Shia LaBeoufin hulivilipoika Clodio kääntyy vallanhimossaan populistisen politiikan suuntaan.

Aubrey Plazan esittämä tv-tähti Wow Platinum kiipeää asteikossa niin sanotusti reittä pitkin ja on räväkkyytensä vuoksi elokuvan kiinnostavimpia hahmoja. Maanläheisempää näkökulmaa tarjoaa Ciceron tytär Julia (Nathalie Emmanuel), joka päätyy työskentelemään yhdessä vastapuolen Cesarin kanssa.

Kuin Montague ja Capulet.

Kertojana ja Cesarin kuskina toimii vaikuttavaääninen Laurence Fishburne. Muissa pienemmissä rooleissa vilahtaa niminäyttelijöitä Dustin Hoffmannista Coppolan klaanin Jason Schwartzmaniin ja Talia Shireen.

Kuva: HIFF / © Phil Caruso

Sekava suurelokuva

Visuaalisena spektaakkelina Megalopolis on paljon kaikkea, mutta se on myös sekavuudessaan suorastaan pitkästyttävä. Suureepoksessa, tai “faabelissa” kuten Coppola itse elokuvaansa kutsuu, syvemmät ajatukset hukkuvat mahtipontisen hälinän sekaan.

Francis Ford Coppola yhdistelee antiikin Rooman tematiikkaa, Shakespearea, taiteen historiaa ja politiikkaa tulevaisuuden visioihin genrekeitoksessa, josta löytyy niin scifiä, historiallista draamaa, satiiria kuin suoranaista komediaakin. Selkeästä punaisesta langasta on irrallisilta tuntuvien kohtausten melskeessä vaikea saada otetta.

Jos elokuva jaksaisi edes osittain vakuuttaa yhtä hyvin kuin sen alussa nähtävä, Matrix-tunnelmainen kohtaus Cesarista pysäyttämässä ajan Chrysler Buildingin huipulla, oltaisiin plussan puolella. Mutta tuo komea kohtaus jää auttamatta vähemmistöön.

Elokuvan kuvastoa ja teemoja suhteessa Coppolan pitkään uraan varmasti ruoditaan vielä pitkään elokuvantutkimuksen saralla. Tavallisen elokuvankatsojan yli kahden ja puolen tunnin mittainen Megalopolis kuitenkin helposti vieraannuttaa ja jättää kylmäksi.

Megalopolis on niin mahtipontinen, että se uhkaa kääntyä suoranaisen parodian puolelle. Välillä ylinäyteltyä sirkushuvia seuratessa tuntuukin kuin katsoisi hieman isommalla budjetilla tehtyä Alejandro Jodorowskyn elokuvaa, mihin Coppola tuskin on elokuvallaan pyrkinyt.

Kuva: Elävän kuvan keskus ELKE ry

Ummehtunut naiskuva

Megalopolis tuntuu niin sanottuine suurmiehineen vanhan miehen utopialta, josta aika on ajanut ohi. Hulppeat juhlat näyttävät kaikessa hedonistisuudessaan vanhentuneilta ja ideana väsähtäneeltä, ja tätä korostaa elokuvan ummehtunut naiskuva.

Naishahmoille ei käsikirjoituksessa anneta samalla tavalla tilaa kuin mieshahmoille. Naisen paikka on vanhojen uskomusten mukaisesti miestä alemmalla tasolla koristeena tai yksiulotteisena äitihahmona. Lokeroistaan irtautumaan pyrkiville kohtalo on kova.

Hyveellisen neitsyen tapauksessa Megalopolis naureskelee aihetta ihannoiville miehille, mutta sekin käännetään lopulta naishahmoa vastaan kun satiirilta leikataan siivet.

MEGALOPOLIS

”Megalopolis on visuaalisesti komea, mutta samalla sekava, pitkästyttävä ja ummehtuneelta tuntuva kuriositeetti legendaariselta Francis Ford Coppolalta.”