Arvostelu Natalie Portmanin ja Julianne Mooren upean May December -elokuvan äärellä ei tiedä itkeäkö vai nauraa

May December tasapainottelee liki mestarillisesti draaman ja komedian välillä

Ensi-ilta: 8.3.2024
Alkuperäisnimi: May December
Ohjaus: Todd Haynes
Käsikirjoitus: Samy Burch, Alex Mechanik
Pääosissa: Natalie Portman, Julianne Moore, Charles Melton, Chris Tenzis
Pituus: 117 minuuttia
Ikäraja: K12

Vihdoinkin Suomeen saapuva May December on liki mestarillinen taidonnäyte ohjaaja Todd Haynesilta. Esimerkiksi elokuvista Carol, Safe ja Far from Heaven sekä Mildred Pierce -tv-sarjasta tuttu Haynes on ohjannut urallaan monta mainiota naisroolia, joista on sadellut niin Oscar-ehdokkuuksia kuin Emmy-palkintojakin.

Myös May December on naisnäyttelijöiden juhlaa. Haynes-konkari Julianne Moore ja Natalie Portman loistavat leffan pääosissa. Show’n varastaa useampaan otteeseen aiemmin lähinnä Riverdale-sarjasta tuttu Charles Melton. Todella vaikean roolin näyttelevä Melton lienee jäänyt vaille Oscar-ehdokkuutta vain elokuvan aiheen vuoksi.

Monitulkintainen May December käsittelee muun muassa pedofiliaa. Leffa ei silti ole hankalaa katsottavaa – ei ainakaan sopivassa mielentilassa. Haynesin uutuus liikkuu niin monella tasolla, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Kuva: © Scanbox Entertainment

Melodramaattista campia

Pintatasolla May December on draamakomedia, joka keskiössä on Julianne Mooren esittämän Gracien ja Meltonin näyttelemän Joen suhde, jonka alku on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Keskiluokkainen perheenäiti jäi 20 vuotta aiemmin kiinni suhteesta vain 13-vuotiaaseen poikaan. Tabloid-tapaukseksi noussut skandaali johti linnareissuun. Tuomiota kärsiessään Gracie synnytti pariskunnan ensimmäisen lapsen.

Kaksikon suhde on jatkunut nykyhetkeen asti heidän mentyään naimisiin Gracien vapauduttua. Vankilassa syntynyt vanhin lapsista on aloittamassa college-opintojaan. Nuoremmat kaksoset ovat yläkouluikäisiä.

Leffa perustuu osittain tositapahtumiin. Mary Kay Letourneau tuomittiin täysin överiksi menneen lööppijulkisuuden saattelemana vastaavasta tapauksesta vankeuteen.

Haynes lähestyy aihetta lähinnä melodraaman keinoin. May Decemberin aivan pinnan alla väreilevä huumori ei ole satiiria, vaan pitkälti campia. Kollegani kutsui teosta surullisimmaksi elokuvaksi aikoihin, joka pitää myös paikkansa. Samy Burchin moniulotteinen käsikirjoitus herää Haynesin käsissä henkiin vaivattoman oloisesti.

Kuva: © Scanbox Entertainment

Kulissit pystyssä

Leffan huumori ei synny myötähäpeän kautta camp-elementeistä huolimatta. Fiksun kieroutunut tutkielma ottaa käsittelyyn seksuaalirikoksen kautta erilaiset naamiot – sen kuinka hahmot myös itselleen valehtelemalla oikeuttavat tilanteen. Kulisseja pystyssä pitävän pariskunnan kertomus on myös ammattinäyttelijän tarina.

Haynes näyttää Gracien ja Joen tarinan osittain Natalie Portmanin esittämän Elizabethin silmin. Perheeseen tutustumaan saapuvan näyttelijän on tarkoitus esittää Gracieta tästä tekeillä olevassa elokuvassa. Taustatyötä tekevä Elizabeth haluaa oppia Gracien maneerit, mutta myös mahdollisimman paljon poikkeavasta parisuhteesta kaikilta osallisilta.

Viikon vierailunsa aikana Elizabeth huomaa Gracien huijaavan itseään sekä tahallisesti että tahattomasti. Lähtökohta on tietysti näyttelijälle herkullinen, jota Gracien omalaatuinen kehonkieli korostaa. Tapa olla ja puhua vaikuttaa myös suojamekanismilta.

Elizabeth ei ole kummoinen näyttelijä, sillä hän alkaa rakentaa rooliaan silkan imitaation varaan. Gracien ässävian matkiminen naisen itsenä vieressä on naurettava lähtökohta. Tahallisen huono näytteleminen jos mikä on vaikeaa, mutta ohjaaja Haynes saa Portmanista irti huiman suorituksen.

Kuva: © Scanbox Entertainment

Epätäydellinen symmetria

Haynesin kuvissa on läpi elokuvan unenomaisuutta, josta hän ottaa kaiken irti erityisesti Portmanin ja Mooren yhteisissä kohtauksissa. Melodramaattisuudestaan huolimatta May December ei ole periodipastissi, vaikka nostaakin hattua usealle klassikolle. Leffa ampaisee melkoisille metatasoille Portmanin näytellessä naista, joka yrittää näytellä naista, joka näyttelee arjessaan roolia pitääkseen kulissit pystyssä.

Vähemmästäkin menee pää pyörälle.

Upeana esimerkkinä mainittakoon kohtaus, jossa kaksikko on yhdessä vaateostoksilla. Elokuvaaja Christopher Blauveltin kamera kuvaa kohtauksen peilien ja heijastusten kautta, jotka nostavat esiin liioitellun toisinnon. Myös kylpyhuoneen peilin kautta nähty vastaava symmetria kumartaa Ingmar Bergmanin Persona-klassikolle.

Dualismi toimii epätäydellisyydessään. Kaiken takana on kuitenkin karmea kertomus useine uhreineen, jota Haynes avaa myös saippuasarjamaisin tehokeinoin. Syy paljastuu viimeistään aivan loppumetreillä Elizabethin kuvatessa Graciesta ja Joesta kertovaa elokuvaansa.

Kuva: © Scanbox Entertainment

Mestarillista tasapainottelua

Nauru uhkaa hyytyä leffan sukeltaessa syvemmälle Joen elämään. Meltonin esittämä mies ei ole koskaan kokenut teini-ikää. Suhde Gracien kanssa on pakottanut hänet hyppäämään suoraan lapsesta aikuiseksi. Limboon juuttunut Joe ei osaa olla aviopuoliso tai isä. Hänen polttaessa pilveä poikansa kanssa tulee selväksi, että jälkikasvu on jo ajanut epäkypsästä isästään ohi.

Haynes lainaa May Decemberin musiikin vuoden 1971 Sanansaattaja – The Go-Between -elokuvasta. Osittain uusiksi sovitettu score vain korostaa leffan meta-aspekteja. Joseph Loseyn aikoinaan Cannesin Kultaisen palmun voittanut draama on myös kertomus kielletystä rakkaudesta.

Teknisen osaamisen ohella ohjaaja Haynes on mestari tasapainottelemaan huumorin ja draaman välillä. Useamman katselukerran myötä paraneva elokuva naurattaa, koskettaa ja jää aivan taatusti ajatuksiin pidemmäksi aikaa.

MAY DECEMBER

”May December suostuu asettumaan vain yhteen lokeroon – Todd Haynesin jo valmiiksi laadukkaaseen filmografiaan.”