Arvostelu: Netflixin käsissä upea Locke & Key -kauhusarjakuva kääntyy lapsille suunnatuksi fantasiahömpäksi

09.02.2020 10:01 | Aki Lehti

Locke & Key -sarjalla ei ole juuri mitään tekemistä varttuneemmille lukijoille suunnatun saman nimisen sarjakuvan kanssa.

Joe Hillin ja Gabriel Rodríguezin vuosina 2008-2013 ilmestynyt Locke & Key -sarjakuva oli loistava kauhufantasia, jossa yliluonnolliset pelotteluelementit, ihmissuhdedraama, omaperäinen fantasia ja kiehtova mytologia olivat juuri sopivassa tasapainossa. Varttuneemmille lukijoille suunnattu kertomus käsitteli esimerkiksi perhesiteitä, surua, kasvamista, ahdistusta ja läheisen kuolemaa varsin syvällisesti, mutta se oli myös todella viihdyttävä, hauska ja mukavan pelottava sekä kaheli.

Sarjakuva leikki ja kikkaili nimenomaan todella paljon sarjakuvakerronnalla ja luotti sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sellaisenaan Locke & Keyn tarinaa onkin melko mahdotonta siirtää tv-ruudulle. Netflix-version tekijät tuntuvat kuitenkin luovuttaneen yrityksessä saada sarjaan lainkaan alkuperäisteoksen tunnelmaa ja menevät juuri siitä mistä aita on matalin.

Jos lähdemateriaali ei ole tuttua, niin Locke & Key -sarja on taas yksi melko yhdentekevä Netflix-tekele, joka ei kuitenkaan ole aivan sitä surkeinta liukuhihnakuonaa josta suoratoistopalvelu tunnetaan. Sarjakuvan faneille tv-versio on pyhäinhäväistys, onneton yläasteikäisille suunnattu turaus, jolla ei ole oikeastaan yhtään mitään tekemistä alkuperäisversion kanssa.

Lähtöasetelma, osa juonikuvioista ja perusideoista voi olla sarjiksista lainattu, mutta se ei tarkoita että mikään niistä toimisi samalla tavalla. Alkuperäisteoksen magia on jäänyt kokonaan lehden sivuille. Ensimmäisen kauden kymmenen jakson aikana se on läsnä vain muutamassa kohtauksessa.

Netflix-sarjan typerin idea on ollut tehdä aikuisille suunnatusta sarjakuvasta K13-suositusikärajalla varustettu versio. Poissa on niin ääriväkivalta kuin gore, mutta myös kaikki mahdollisesti ahdistusta aiheuttavat asiat. Sarja ei ole millään tasolla pelottava ja sen tosielämän kamaluuksia, tuskaa ja menetystä käsittelevät kohdat pelkkiä pintaraapaisuja. Tuntuu kuin sarjan pääpäsmäreinä toimivat Carlton Cuse (Lost, Bates Motel) ja Meredith Averill (The Haunting of Hill House) olisivat lukeneet sarjakuvan Wikipedia-artikkelin ja napanneet suoraan lehdistä mukaan muutaman vuorosanan.

Sarjakuvan ja sarjan perusidea on loistava. Perheenisä Rendell Locke (Bill Heck) murhataan, jonka seurauksena Locken perhe päättää muuttaa isän lapsuudenkotiin, Mathesonin pikkukaupungissa sijaitsevaan Keyhouse-kartanoon. Elossa olleessaan isä ei halunnut koskaan puhua lapsuudesta tai nuoruudestaan, eikä palata sukunsa kartanoon. Syy selviää pian Locken perheen lapsille Bodelle (Jackson Robert Scott), Tylerille (Connor Jessup) ja Kinseylle (Emilia Jones).

Pikkumies Bode on ensimmäinen jolle talo paljastaa salaisuutensa. Se on täynnä maagisia avaimia, jotka kykenevät toineen toistaan mystisimpiin yliluonnollisiin temppuihin. Bode löytää myös pihalta kaivon, jonka pohjalta kuuluva ääni (Laysla De Oliveira) kertoo olevansa hänen kaikunsa, joka tietää juniorista kaiken. Ääni tarjoaa Bodelle myös mahdollisuuden puhua vielä kerran kuolleen isänsä kanssa – kunhan hän antaa pois kaikki löytämänsä taika-avaimet.

Teini-ikäisiä sisaruksiaan huomattavasti nuorempi Bode haluaa innoissaan kokeilla kaikkia avaimia, vaikka Tyler-isoveljen mielestä ne eivät ole leluja, vaan aseita. Boden mielestä ne voivat olla molempia ja samaa mieltä ovat myös käsikirjoittajat. Avaimet avaavat mahdollisuudet hauskoihin yliluonnollisiin seikkailuihin, mutta myös karmiviin vaaroihin ja kauhuun. Valitettavasti kumpikaan ei toimi ja varsinkin kauhuelementtien määrä jää hyvin pieneksi, sillä harvoin nähtävä säikyttely ei ole lainkaan pelottavaa, vaan useimmiten tahattoman koomista.

Perheen äidin Ninan (Darby Stanchfield) ja muiden aikuisten aivot eivät suostu käsittelemään yliluonnollisia asioita, vaan he unohtavat ne heti. Lapset ovat siis yksin taistelussaan kaivosta karkaavaa ääntä vastaan, joka osoittautuu Dodge-nimiseksi naiseksi. Tai sellaisena pahuus ja demoni ainakin ensin näyttäytyy yrittäessään saada avaimet itselleen tehdäkseen… jotain. Kymmenen jakson aikana ei tule lainkaan selväksi mikä hänen päämääränsä oikein on.

Se on kuitenkin pienemmästä päästä sarjan ongelmia, sillä rikas mytologia ja yhä uudet avaimet tarjoavat mahdollisuudet vaikka mihin, joita ei kuitenkaan hyödennetä onnistuneesti. Uusi avain avaa sarjakuvassa aina uuden maailman, tuoden mukaan uusia sääntöjä ja toimien myös metaforana.

Pohjimmiltaan Locke & Key on nuorten kasvukertomus ja kuvaus siitä kuinka käsitellä kuoleman aiheuttamaa surua. Cuse ja Averill eivät kuitenkaan kykene yhdistämään yliluonnollisia asioita ihmissuhdedraamaan onnistuneesti. Suurimman osan ajastaan sarja on puhdasta teinisaippuaoopperaa, jossa fantasia on aivan liian pienessä roolissa. Esimerkiksi Pää-avain tarjoaisi lukemattomia mahdollisuuksia kuljettaa tarinaa syvällisesti eteenpäin. Se avaa kirjaimellisesti oven käyttäjänsä pään sisään, muuttaen ajatukset, muistot, kokemukset, halut ja pelot fyysiseen muotoon, johon kuka tahansa paikalla olevista voi astua sisään. Kinseyn ja Tylerin traumoja voisi käsitellä sen avulla aivan mielin määrin, mutta avain toimii sarjassa lähinnä vain yhtenä esineistä joka yrittää kuljettaa tarinaa töksähdellen eteenpäin.

Vaikka sarja onkin päätetty suunnata esiteineille ja vähän vanhemmille katsojille, niin sen ei silti tarvitsisi oikaista jokaisessa mahdollisessa mutkassa, eli aliarvioida kohdeyleisöään. Aikuiselle katsojalle Locke & Key on melkoista kidutusta, varsinkin sarjan puolivälin tienoilla, jossa alkaa perinteinen Netflix-jumitus ja tyhjäkäynti. Sarjakuvaa julkaistiin 40 numeroa, eli lähdemateriaaliasta ei todellakaan ole pulaa. Tv-versio ammentaa oikeastaan vain sarjakuvan alusta ja lopusta, unohtaen suurimman osan niiden väliltä. Ensin se esittelee kantavan idean, juuttuu sitten loputtoman tuntuiseen teinidraamaan, jonka jälkeen onkin jo aika laittaa homma aivan liian kiireellä pakettiin.

Voin lyödä vaikka vetoa, että jos ja kun Locke & Key saa toisen tuotantokauden, niin se unohtaa silloinkin valmiiksi tarjolla olevat tarinat ja lähtee aivan omille teilleen. Aiemmin esimerkiksi Fox ja Hulu yrittivät muokata Locke & Keystä tv-version, mutta molemmat saivat aikaiseksi vain pilottijakson. Netflixin versiosta tulee hyvin selville miksi – sarjakuva ei vaan simppelisti käänny toimivaksi tv-sarjaksi, ei ainakaan jos adaptaatio on täysin vesitetty.

Netflix on tehnyt hyviäkin kummituskartanoon sijoittuvia kauhusarjoja, kuten esimerkiksi juurikin The Haunting of Hill House -sarjan. Katsokaa mieluummin vaikka se, lukekaa Locke & Key -sarjakuvat ja unohtakaa tämä kammotus.

Locke & Key sai ensi-iltansa Netflixissä toissa päivänä perjantaina 7. helmikuuta.

Muropaketin uusimmat