Arvostelu The Gentlemen -sarja on puisevan tylsä kierrätys Guy Ritchien elokuvasta

Guy Ritchien luoma ja hänen omaan, samannimiseen elokuvaansa pohjaava The Gentlemen on tv-sarjana Ritchien elokuvia hidastempoisempi ja vakavampi.

Guy Ritchie ohjasi vuonna 2019 rikoskomedian nimeltä The Gentlemen, jossa Matthew McConaugheyn esittämä amerikkalainen, mutta Britanniassa operaatiotaan pyörittävä huumeparoni suunnittelee jäämistä eläkkeelle, ja etsii jatkajaa työlleen. Netflixin julkaisema The Gentlemen -sarja on uudenlainen, eri näyttelijöillä tehty versio tuon elokuvan maailmasta.

Sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Ritchie yhdessä Matthew Readin kanssa, ja Ritchie itse myös ohjaa osan jaksoista.

Sarjassa tarinan asetelmaa on muutettu elokuvan vastaavasta, hahmojen nimet muutettu ja uudet näyttelijät palkattu. The Gentlemen -sarja on siis enemmänkin henkinen sisarus The Gentlemen -elokuvalle kuin varsinainen spinoff. Mutta vaikka tarinassa itsessään ei ole viittauksia alkuperäiseen elokuvaan, jotain tuttuuttakin on mukana.

Kuva: © Kevin Baker/Netflix

Elokuva kerrotaan huumepomon näkövinkkelistä. Tv-sarjana The Gentlemen ottaa keskiöönsä aristokraattisen perheen nuoremman (mutta vastuullisemman) pojan, Eddien (Theo James), joka isänsä kuollessa perii tämän herttuan arvonimen, valtavan kartanon tiluksineen – sekä tilusten alla sijaitsevan kannabiskasvattamon vuokraisännyyden.

Kasvattamoa pyörittää ammattimaisin ottein Kaya Scodelarion esittämä Susie, joka on vankilassa tuomiotaan istuvan huumepomon, Bobby Glassin (Ray Winstone), tytär. Susien avulla Eddie tutustuu isänsä elämän varjoisampaan puoleen ja päättää hankkiutua siitä eroon.

Asiaa kuitenkin hankaloittaa sekoiluidensa takia perinnöttä jäänyt isoveli Freddy (Daniel Ings), jonka vuoksi Eddie joutuu vedetyksi aina vain syvemmälle rikollisen alamaailman kiemuroihin. Pian hän huomaa myös pitävänsä siitä.

Muissa keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Joely Richardson Eddien ja Freddyn äitinä, Vinnie Jones hyväsydämisenä tilanhoitajana, Laurence O’Fuarain maankiertäjien pomona ja Giancarlo Esposito Eddien kartanosta ostoaikeissa kiinnostuneena miljardöörinä. Koomisena elementtinä nähdään Michael Wu todellisuudesta täysin pihalla olevana pössyttelijänä, joka vastaa siitä, että Glassien marihuana on parasta laatua.

Kuva: © Christopher Rafael/Netflix

Räväkkä rytmitys puuttuu

Guy Ritchien elokuvien tunnusmerkkinä on usein ollut mainio rytmitys, mikä on tehnyt niistä otteessaan pitäviä ja yllätyksellisiä viihdepläjäyksiä. Elokuvat ovat olleet perinteisesti suhteellisen kiivastempoisia tapauksia, joissa hieman omalaatuiset hahmot päätyvät yllättäviin tilanteisiin, ja joissa usein heiluvat niin nyrkit, aseet kuin napakka ja koominen dialogikin.

Kahdeksan jakson mittainen The Gentlemen on Ritchien elokuviin verrattuna varsin verkkaisesti etenevä ja siitä puuttuu elokuvien räväkkä rytmitys. Välillä tarina junnaa pitkän aikaa samassa aiheessa, ja nasevampien kohtausten määrä tähän verrattuna jää todella vähäiseksi.

Sarja on elokuvaa huomattavasti vakavampi, eikä niin paljolti mustalla huumorilla leikittelevä. Usein käy jopa niin, että kun katsoja ajattelee, että nyt vihdoin alkaa jotain tapahtua ja päästään varsinaisen rikoskomedian ääreen, tarinallinen nousu taputellaan takaisin alas. Ritchiestä muistuttavat kuitenkin esimerkiksi kuvan päälle ajoittain raapustetut, komedialliset lisätiedot.

Kuva: © 2022, Netflix Inc.

Kaipaa mustaa huumoria

Sarja on myös tunnelmaltaan erilainen kuin alkuperäinen elokuva. Ensimmäisen jakson aikana ei oikein edes tunnu siltä, että on katsomassa Ritchie-tuotantoa, sillä herttuaperheen keskinäisiin suhteisiin keskittyvästä rikosdraamasta puuttuu kuivakka huumori ja hahmoilta pilke silmäkulmasta.

Myöhemmin nähdään pieniä vilahduksia tutusta veijarimaisuudesta ja erikoisista hahmoista, mutta pääasiallisesti tarinan hahmot ovat huomattavasti vakavampia ja tasaisempia kuin vaikkapa Hugh Grantin ja Colin Farrellin omaperäiset hemmot The Gentleman -elokuvassa tai Brad Pitt legendaarisessa roolissaan elokuvassa Snatch. Näihin Ritchien elokuvien maamerkkeihin on niin tottunut, että O’Fuarainin maankiertäjän tavallaan jopa odottaa muistuttavan Pittin sössöttäjää, minkä vuoksi hyvin tavallisen oloinen hahmo tuntuu lähes petokselta.

Kahdeksaan jaksoon mahtuu yllättäviä tilanteita vain kourallinen, ja hahmojen ilmeetön patsastelu tapaamisesta toiseen alkaa tuntua puisevalta. Tasaisuus väsyttää ja turhauttaa, sillä sarjan aihe suorastaan vaatii räväkämpää otetta. Tästä herääkin epäilys, olisiko Ritchien pitänyt vain pysytellä lyhyemmässä tarinankerronnassa elokuvien puolella.

Kuva: © Christopher Rafael/Netflix

Theo James ei vakuuta pääosassa

Siinä missä Matthew McConaugheyn päähahmo veti kaiken mielenkiinnon puoleensa alkuperäisessä elokuvassa, ei Theo James onnistu yltämään lainkaan samanlaiseen vakuuttavuuteen. Hänen Eddiensä on suurimmaksi osaksi valtavan lattea hahmo, joka ei onnistu koukuttamaan katsojaa puolelleen oikein missään vaiheessa.

Eddie on ilmeisen tarkoituksenmukaisesti brittiläisen aristokraatin kuivakka perikuva. Lähes ilmeetön, kaiken aikaa samalla monotonisella äänellä artikuloiva James tekee sarjassa hahmosta kuitenkin pelkästään tylsän.

Scodelarion esittämä, ohjakset käsissään napakasti pitävä Susie pelastaa tilanteen useaan otteeseen ja hänen seurassaan jopa Eddiesta tuntuu irtoavan enemmän puhtia. Muita ilon pilkahduksia tarjoilevat huikentelevaiset Winstone ja Breaking Bad -rooliaan potenssiin kymmenen kanavoiva Esposito, sekä tietenkin Ritchie-tuotantojen vakiokasvo Vinnie Jones.

Netflix-sarjana The Gentlemen on välillä puuduttavan tylsä, välillä mukana vilahtaa aavistus jotain herttaisen yliampuvaa. Todella viihdyttävät hetket jäävät kuitenkin tässä pidemmässä, yksitoikkoiseen ja ilmeettömään jankkaamiseen taantuvassa kerrontaversiossa harmillisesti vähemmistöön.

The Gentlemen julkaistaan Netflixissä 7. maaliskuuta. Saimme sarjasta katsottavaksi ennakkoon kaikki kahdeksan jaksoa.