Arvostelu Uusi The Crow on vuoden turhin elokuva
Kuva: © Lionsgate
Uusi The Crow on elokuva, jota kukaan ei pyytänyt ja jolla kukaan ei tee mitään.
Ensi-ilta: 23.8.2024
Alkuperäisnimi: The Crow
Ohjaus: Rupert Sanders
Käsikirjoitus: Zach Baylin & William Schneider
Pääosissa: Bill Skarsgård, FKA Twigs & Danny Huston
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K16
Rikollisjoukkio tappaa rockmuusikko Eric Dravenin ja tämän Shelly-kihlatun.
Vuotta myöhemmin Eric nousee haudasta kostamaan.
Loppu.
Tarinansa puolesta The Crow (1994) ei ollut varsinaista klassikkoainesta. Sitäkin enemmän kiitosta James O’Barrin sarjakuvan filmatisointi keräsi vahvan tunnelmansa, visuaalisuutensa, Brandon Leen roolisuorituksen ja ajan hermolla olleen soundtrackinsa ansiosta. Oman traagisen lisänsä elokuvan synkkään tarinaan iski Bruce Leen pojan tapaturmainen kuolema kesken kuvausten.
Päänäyttelijän menehdyttyä The Crow’n hyllyttämistä harkittiin, mutta digitaalisiin tehosteisiin ja sijaisnäyttelijään turvautumalla ohjaaja Alex Proyas sai elokuvan valmiiksi.
Ja hyvä kun sai.
The Crow on nykyään 1990-luvun kuuluisimpia kulttielokuvia, ja saavuttanut samanlaisen statuksen tummanpuhuvan viihteen kaanonissa kuin Sandman, Disintegration ja Painajainen ennen joulua. Vaikka tietyt epäkohdat erottuvat nykyisin sangen selvästi, elokuva on kestänyt aikaa enimmäkseen hyvin. Tilausta uudelle versiolle ei näin ollen ole ollut, mutta nyt sellainen on tehty.
Vuosien matka valkokankaalle
Stephen Norrington ilmoitti jo vuonna 2008 tekevänsä The Crow’sta uuden, alkuperäisestä selvästi poikkeavan tulkinnan, mutta Bladen (1998) ja Herrasmiesliigan (2003) ohjaaja ei saanut elokuvaansa lentoon.
Fiksumpi olisi tajunnut vihjeen ja jättänyt homman sikseen, mutta Hollywood haistoi rahan, eikä synkkä supersankaritarina suostunut kuolemaan.
Moneen otteeseen uusiksi mennyt käsikirjoitus kiersi pöydältä toiselle, kunnes The Crow lopulta päätyi Lumikki ja metsästäjän (2012) ja Ghost in the Shellin (2017) ohjanneelle Rupert Sandersille. Pääosaan kiinnitettiin Se-tähti Bill Skarsgård, jota ennen roolista olivat ymmärtäneet kieltäytyä ainakin Bradley Cooper, Luke Evans, Jack Huston ja Jason Momoa.
Uusi filmatisointi kohtasi huomattavan hylkimisreaktion jo ennen ensi-iltaansa, vaikka The Crow -elokuvia on tehty alkuperäisen jälkeen jo kolme, ja varis raakkunut raatoa eloon myös Mark Dacascosin lyhytikäisessä The Crow: Stairway to Heaven -sarjassa (1998–1999).
Vuoden 1996 The Crow: City of Angelsin jälkeen The Crow -elokuvat on kuitenkin julkaistu suoraan videolla, mikä on pitänyt ne tutkan ulkopuolella. Harva lienee katsonut Edward Furlongin kurjaa The Crow: Wicked Prayeria (2005).
Hyvä toki niin.
Uudessa The Crow’ssa faneja on hiertänyt etenkin sen päähenkilö – Eric Dravenia ei ole nähty valkokankaalla Brandon Leen jälkeen. Monen mielestä hahmoon kajoaminen rikkoi Leen hautarauhaa ja nimi olisi pitänyt vähintäänkin vaihtaa. Tätä mieltä ovat olleet myös alkuperäisen elokuvan tekijät.
”En saa mitään kiksejä elokuvantekijöiden lyttäämisestä ja olen varma, että näyttelijät ja työryhmä tekivät parhaansa, kuten minkä tahansa leffan tekijät. The Crow olisi kuitenkin pitänyt jättää rauhaan. Se ei ole vain elokuva, vaan kunnianosoitus kuvauksissa kuolleelle Brandon Leelle”, Alex Proyas kirjoitti Facebookissa viime keväänä.
Tykkäyksiä riitti.
Kuva: © Larry Horricks / Lionsgate
Kylläpä ahdistaa
Rupert Sandersin ohjaamaa elokuvaa vertaa väkisinkin alkuperäiseen, mikä on tietenkin paitsi epäreilua myös vääjäämätöntä. Mutta ei tämä ketään voi yllättää.
Uuden The Crow’n tekijöiden on ollut pakko tietää lähteneensä leikkiin, jossa voi vain hävitä.
Jos jotain hyvää elokuvasta haluaa sanoa, niin ainakaan uusi The Crow ei ole suora kopio alkuperäisestä. Toisaalta elokuva ei myöskään muistuta James O’Barrin sarjakuvaa, vaan pistelee reippaasti omiaan.
Tällä kertaa Eric Draven on ahdistunut edgelord, joka raapustaa tummanpuhuvia piirustuksia ja kirjoituksia kuntoutuskeskuksessa. Kehoa peittävät tatuoinnit, joista olisi kateellinen vain Machine Gun Kelly tai Jared Leton Jokeri. Laittomat huumausaineetkin ovat tuttuja partaterää hipelöivälle nuorukaiselle.
Kaikkinensa uusi Eric muistuttaa enemmän ensimmäisen The Crow -elokuvan rikollisia kuin sankaria.
Saavutus kai sekin.
Ericin elämä menee uusiksi, kun samaan laitokseen tulee muusikkona paremmin tunnetun FKA Twigsin eli Tahliah Debrett Barnettin esittämä Shelly, jolla on oma synkkä menneisyytensä. Katsojille täysin epäselväksi jäävistä syistä Shelly iskee heti silmänsä Ericiin, joka putkahtaa ulos kuorestaan sen saman tien.
Alkaa romanssi, joka hakee teennäisyydessään vertoja Twilightista.
Kun rakkaus on rikki
Ericin ja Shellyn rakkaus on The Crow’n tarinan polttoaine, mutta uusi elokuva ei saa sitä toimimaan ja kompastuu siksi jo alkumetreillä.
Etenkään kertakaikkisen vastenmielisessä Ericissä ei ole mitään ihastuttavaa, romanssi kuvataan kurakömpelön dialogin ja hävettävien hattarakohtausten kautta, eikä keskenkasvuisiin rooleihinsa liian vanhojen Bill Skarsgårdin (34) ja FKA Twigsin (36) väliltä löydy yhdessäkään kohtauksessa kunnon kemiaa.
Siksi on mahdoton niellä parivaljakon olevan sielunkumppaneita ja loputtoman rakastuneita toisiinsa, vaikka elokuva kuinka koettaa sulloa asiaa katsojan kurkusta alas.
Toimintaa uuden The Crow’n ensimmäinen tunti ei tarjoa nimeksikään.
Kun pariskunta sitten tapetaan ja kaiken vehtaamisen jälkeen päästään kostohommiin, on katsoja jo aivan kyllästynyt valkokankaan tapahtumiin. Sinänsä tyylikkäät tappokohtaukset toimivat alkupuoliskoa paremmin, mutta lohtu jää pieneksi. Verellä läträäminen tuntuu vain väkinäiseltä vakuuttelulta elokuvan rankkuudesta, aivan kuin se olisi yhdellekään The Crow’n fanille minkäänlainen itseisarvo.
Eric myös pistää rivipahiksia likoon niin sadistisesti, ettei homma tunnu kostoretkeltä vaan kilahtaneen kusipään huvittelulta.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun elokuvan sankari lävistää maassa jo makaavan konnan silmän katanalla ja pistää jointin käryämään, uusi The Crow kääntyy Scary Movie -luokan parodiaksi itsestään.
Kuva: © Larry Horricks / Lionsgate
Hahmogalleria uusiksi
Uudessa The Crow’ssa Shellyn roolia on kasvatettu, mikä on sinänsä ihan tervetullutta. Alex Proyasin elokuvassa takaumissa tavattu hahmo ei paljoa ääneen päässyt.
Tutuista hahmoista kokonaan poissa ovat Ericin ja Shellyn ystävä Sarah äiteineen, Gabriel-kissa ja komisario Albrecht. Eikä missään näy myöskään T-Birdiä, Skankia, Tin Tiniä, Funboyta, Gideonia, Mycaa tai Grangea.
Tilalla on joukko unohdettavia tusinakonnia, joiden joukosta selkeimmin erottuu Laura Birnin esittämä Marion.
Apple TV+:n Foundation-sarjan Demerzelina hienoa työtä tehnyt Birn esiintyy The Crow’ssa useammassa kohtauksessa. Uralle lienee silti turha odottaa elokuvasta tuntuvaa nostetta. Niin kovin kehnot pelimerkit näyttelijälle on annettu yksiulotteista roolia varten.
Möreä-äänisen Michael Wincottin Top Dollarin tilalla The Crow’n pääpahiksena nähdään nyt paholaisen kanssa sopimuksen tehnyt korporaatiopamppu Vincent Roeg. Vuosisatoja vanha kehveli ei tyydy vain keräilemään silmämunia vaan lähettää viattomia sieluja helvettiin saadakseen itse pysyä Maan päällä (!).
Danny Huston tuntuu esittäneen vastaavaa velmuilevaa pahishahmoa sen sata kertaa, mutta on silti tainnut olla näyttelijäkaartista ainoa, jolla on ollut kuvauksissa edes hetkittäin hauskaa. Tämä johtunee siitä, että pääpahiksen rooli on The Crow’ssa typerryttävän pieni, eikä Hustonilla ole mennyt kuvauksiin montaakaan päivää.
Tunneköyhää rautalankaa
The Crow käyttää valtavasti aikaa asioiden alleviivaamiseen ja maailmansa pelisääntöjen esittelyyn. Vuoden 1994 elokuva luotti katsojaan selvästi enemmän ja nakkasi tämän suoraa päätä syvään päähän. Jopa sarjakuvassa Ericiä opastava Skull Cowboy jätettiin leikkaamon lattialle.
Jatkuva jankkaaminen jo valmiiksi hidastempoisen ja huonosti rytmitetyn kostotarinan keskellä jarruttaa elokuvaa pahasti.
Kompurointia riittää kylliksi jo muutenkin.
Alkuperäistä The Crow’ta katsoessa katsoja saattoi samaistua Eric Dravenin tuskaan ja myötäeli sitä. Sankarihahmon hirveimmätkin teot tuntuivat oikeutetuilta. Brandon Leetä ei tunnettu ennen The Crow’ta varsinaisena luonnenäyttelijänä, mutta hän vakuutti synkän kostajan roolissa ja onnistui tuomaan hahmoonsa katkeruuden ja raivon lisäksi surua ja jopa katkeransuloista huumoria.
Bill Skarsgårdin versiossa ei ole mitään herkkää tai lämmintä, vaikka hahmo hölpöttää rakkaudesta alvariinsa. Uusi Eric Draven on nuhjuinen pikku takatukkanilkki ja narkkitarkkis, jonka kohtalosta ei jaksa välittää tuon taivaallista. Skarsgård on selvästi pistänyt itsensä fyysisesti likoon rooliansa varten, mutta elokuva ei palkitse näyttelijää tästä millään muotoa.
On vaikea olla leikittelemättä ajatuksella, että Skarsgård on itsekin ymmärtänyt uuden The Crow’n olleen virheliike. Näyttelijä kritisoi elokuvansa loppua julkisesti jo kuukausia ennen ensi-iltaa. Syystäkin. Jatko-osan petaaminen The Crow’lle on kuolleena syntynyt ajatus. Eric Dravenin tarinan pitäisi ohi siinä kohtaa, kun vääryydet on oikaistu.
Ei jokaisen sankarin tarvitse pelastaa maailmaa.
Kuva: Larry Horricks © Lionsgate
Parempi olisi ilman
On aivan varma, että mitä vähemmän tunnesiteitä katsojalla on alkuperäiseen elokuvaan, sitä helpompi uuden The Crow’n puutteita on sietää. Itse leimauduin Alex Proyasin versioon tuoreeltaan, ja olen katsonut sen vuosien saatossa selvästi liian monta kertaa osatakseni arvostaa nyt valmistunutta hengetöntä kierrätystä.
Uusi The Crow ei ylitä alkuperäistä millään osa-alueella.
Se on tuhnuinen, kömpelö, keskenkasvuinen ja totaalinen tarpeettomuus, joka olisi yksinkertaisesti pitänyt jättää tekemättä.
Elokuvaa katsellessa tuntuu kerta toisensa jälkeen, että sen ovat kirjoittaneet kaksi 15-vuotiasta, jotka haaveilevat pääsevänsä isoina Blind Channeliin soittamaan, mutta ovat liian kädettömiä edes avaamaan soitinliikkeen ovea.
”Victims, aren’t we all?” kaikuu kysymys 30 vuoden takaa.
Uuden The Crow’n yleisössä vastaus on kyllä.
THE CROW
”Uusi The Crow käyttää valtavasti aikaa luodakseen Ericin ja Shellyn romanssista vuosituhannen rakkaustarinan, mutta näyttelijöiden väliltä ei löydy kemiaa ja kostoretki jää ontoksi verellä läträykseksi.”
