Arvostelu: Nicolas Cagen tähdittämä Color Out of Space on pieni ihme – oikeasti hyvä H.P. Lovecraft -filmatisointi, ehkä jopa paras

11.02.2020 11:53 | Tuukka Hämäläinen

Color Out of Space ei ole pelkkää Nicolas Cagen sekoilua, eikä halpaa ratsastamista H.P. Lovecraftin nimellä. Kulttiohjaaja Richard Stanleyn paluuteos on hämmästyttävän onnistunut yhdistelmä hiipivää kauhua ja raivopäistä splatteria, ja se päivittää viimeinkin Lovecraftin tarinamaailman kunnialla nykypäivään.


Ensi-ilta: 14.2.2020
Alkuperäisnimi: Color Out of Space
Ohjaus: Richard Stanley
Käsikirjoitus: Richard Stanley, Scarlett Amaris (perustuen H.P. Lovecraftin novelliin)
Pääosissa: Madeleine Arthur,  Nicolas Cage, Elliot Knight, Joely Richardson, Brendan Meyer, Tommy Chong
Pituus: 111 minuuttia
Ikäraja: K16


Lovecraftin nimi tuskin kaipaa esittelyjä kauhuelokuvien ystäville – siitäkin huolimatta, että kulttikirjailijan teoksista on tehty lähinnä puolivillaisia sovituksia valkokankaalle. Color Out of Spacea saattoi siis odottaa varautuneesti, mutta sitäkin positiivisempi yllätys elokuva lopulta on. Comebackin tehnyt ohjaaja Richard Stanley onnistuu nimittäin taivuttamaan H.P. Lovecraftin klassikon kunnialla elokuvaksi, joka seisoo omilla jaloillaan.

Color Out of Space sijoittuu Lovecraftin luomaan Uuden-Englannin miljööseen fiktiivisine kaupunkeineen, mutta vuonna 1927 ilmestynyt tarina on siirretty nykyaikaan. Keskiössä on Gardnerin perhe, joka on muuttanut Arkhamia ympäröivälle maaseudulle pitämään alpakkatilaa, teini-ikäisten lastensa harmiksi. Eräänä yönä metsän keskellä kyhjöttävän talon pihalle kuitenkin rysähtää outoa valoa hohkaava meteoriitti, joka alkaa kylvää ympärilleen uutta, eriskummallista elämää.

Color Out of Space on H.P. Lovecraftin parhaita kertomuksia ja selkeimmin tieteisfiktioksi luokiteltavia. Richard Stanleyn ohjaus säilyttää kuitenkin 30-sivuisesta novellista lähinnä raamit, tunnelman ja muutaman keskushenkilön. Tämä onkin hyvä, sillä kirjaimellinen Lovecraft-sovitus olisi lähinnä pitkäveteinen ja auttamatta ajastaan jäljessä.

Elokuvassa yllättävintä onkin, miten hyvin se pärjää omillaan, eikä tunnu pelkästään nostalgiselta pastissilta. Stanley on ottanut Lovecraftin maailman, tuonut sen nykyaikaan ja tehnyt siitä omansa. Lopputulos vertautuu pikemminkin 1980-luvun tieteiskauhun klassikoihin (mm. The Thing) tai 2000-luvun kauhuelokuvan uuden aallon teoksiin (mm. HereditaryIt Comes at Night) kuin aiempiin Lovecraft-filmatisointeihin.

Toisaalta mitä muuta voisikaan odottaa ohjaajalta, joka muistetaan esimerkiksi kulttielokuvasta Mark 13 – ohjelmoitu tappamaan (1990). On upea asia, että Stanley pääsi viimeinkin palaamaan pitkän ohjaustyön pariin katastrofaalisen Tohtori Moreaun saaren (1996) jälkeen, jonka tuotannosta ohjaaja siis potkittiin pihalle yhden kuvauspäivän jälkeen.

Color Out of Space on oikeasti taidolla ohjattua kauhua, joka ei luota säikyttelyyn tai halpoihin temppuihin. Siinä on epätasaisuutta, rosoja ja heikkoja kohtia, mutta se erottuu silti edukseen genressä. Ja vaikka elokuva äityy loppupuolella myös veriseksi, rakentaa Stanley tunnelmaa hitaasti ja huolella. Mukana on pitkiä ottoja, kauniita kuva-asetteluja ja oikeasti karmiviakin hetkiä. Tunnelmasta kiitoksen ansaitsee myös elektropitoisen soundtrackin säveltänyt Colin Stetson (joka muuten sävelsi myös Hereditaryn).

Vaikka Color Out of Spacea on mainostettu Nicolas Cagen nimellä, ei Cagen esittämä Nathan ole lopultakaan elokuvan päähenkilö. Keskeisimmäksi hahmoksi Stanley on nostanut hänen tyttärensä Lavinian, jota Madeleine Arthur (mm. All the Boys I’ve Loved Before) näyttelee omistautuneesti.

Elokuvassa on kiistatta myös raivokkaat Nic Cage -hetkensä, mutta pelkän Cagen sekoilun takia Color Out of Spacea ei ehkä kannata mennä katsomaan. Omasta mielestäni ”cagesploitaatio” on mennyt joissakin tuotannoissa jo turhan pitkälle (esim. Mandyssa, josta en pitänyt), ja oikeasti taitavaa näyttelijää näkeekin mielellään myös asteen rauhallisemmassa olomuodossaan.

Color Out of Space ei siis ole Mandyn kaltainen Nicolas Cage -show, vaan tasapainoinen kauhuelokuva, joka ei seiso yhden näyttelijän tai osatekijän varassa. Se ei ota itseään liian vakavasti, mistä Cheech & Chongista tutun Tommy Chongin sivuhahmo on mainio osoitus, mutta hommaa ei myöskään lyödä täysin läskiksi.

Ja kun Stanley haluaa elokuvansa olevan ällöttävä, se todellakin on ällöttävä.

Jokainen nykyaikainen Lovecraft-sovitus joutuu myös reagoimaan jollakin tapaan kulttikirjailijan jopa ajalleen äärimmäiseen rasisimiin ja misogyniaan. Vaikka juuri Color Out of Space -novellissa nämä sävyt eivät juurikaan kuulu, on Stanley silti punonut elokuvaan oman kannanottonsa.

Paitsi että keskeisimmäksi hahmoksi on nostettu nainen, mitä Lovecraft ei koskaan tehnyt, otti Stanley myös novellin nimettömän kertojan rooliin mustan näyttelijän Elliot Knightin, joka sai lausuttavakseen myös alun ja lopun suorat Lovecraft-sitaatit. Tätä voi pitää suorana vastavetona Lovecraftin arvomaailmalle.

Tämä kaikki osa tapaa, jolla Lovecraftin 1920-luvun tunkkainen miljöö on Color Out of Spacessa tuotu kunnialla nykyaikaan. Uutislähetyksissä ja dialogissa on myös kovasti viitteitä ympäröivään maailmaan, ja kuten hiljattain uutisoitiin, on Stanley suunnitellut jo seuraaviakin Lovecraft-filmatisointeja. Color Out of Space jättääkin nälkäiseksi uusille kertomuksille samasta maailmasta.

Ylisanoista huolimatta mikään täydellinen elokuva Color Out of Space ei ole, mutta juuri Lovecraft-sovituksena se on parhaasta päästä, ellei se kaikkein onnistunein. Kyseessä on viihdyttävä, sopivassa suhteessa karmiva ja hauska elokuva, joka ei turhaan säikyttele katsojaa. Lisää tällaista, kiitos!

COLOR OUT OF SPACE

”Color Out of Space saattaa olla paras elokuvaversio H.P. Lovecraftin teoksista.”

Muropaketin uusimmat