Avatar-ohjaaja känkkäränkkäilee taas kriitikoille: “Minä olen ohjannut kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista kolme”
James Cameron ei osaa taaskaan ottaa kritiikkiä vastaan.
James Cameron muistelee Empire-lehden kansikuvajutussa ensimmäistä Terminator-elokuvaa, joka sai ensi-iltansa 40 vuotta sitten. Jostain syystä ohjaaja päätyy taas rähisemään ja ottaa aiheeksi elokuviensa dialogin, jota on usein kritisoitu aivan syystä. Erityisesti kahden Avatar-elokuvan kohdalla.
”Ei ensimmäinen Terminator todellakaan ole mikään Graalin malja. Osa siitä aiheuttaa myötähäpeää, mutta muuten pärjäsimme mielestäni hyvin pikkubudjetilla.”
”Dialogi ei aiheuta minulle myötähäpeää, kuten ilmeisen moni minun elokuvani muille. Minä olen ohjannut kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista kolme. Tehkää perässä, puhutaan sitten dialogin tasosta ja myötähäpeästä.”
Cameron viittaa tietysti elokuviinsa Avatar (2,9 miljardin lipputulot), Avatar: The Way of Water (2,3 miljardia) ja Titanic (2,2 miljardia).