Uusimmat

Christian Balella oli suuria vaikeuksia tehdä elokuva Chris Rockin kanssa – ei pystynyt lopulta edes juttelemaan kollegalleen

28.09.2022 12:32 Muropaketin toimitus

Christian Bale ja Chris Rock esiintyvät yhdessä Amsterdam-elokuvassa.

Christian Bale kertoo Indiewiren jutussa, miksi hän ei pystynyt edes juttelemaan kanssanäyttelijänsä Chris Rockin kanssa Amsterdam-elokuvan kuvaustauoilla.

Balen mukaan koomikon jutut olivat niin hauskoja, ettei hän kyennyt tekemään töitään kunnolla.

– Chris on niin pirun hauska, etten pystynyt näyttelemään. Minun oli pakko lopettaa hänen kanssaan hengaaminen, koska minua ei palkattu vain hihittämään kuvauspaikalle, Bale sanoo.

Amsterdam-elokuva saa ensi-iltansa 7. lokakuuta. Sen virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”20th Century Studios, New Regency ja ylistetty elokuvantekijä David O. Russell esittävät elokuvan Amsterdam, joka on omaperäinen, romanttinen rikoseepos kolmesta ystävyksestä, jotka löytävät itsensä erään Amerikan historian järkyttävimmän salajuonen keskiöstä. Fiktiota lähenteleviin faktoihin perustuvan elokuvan pääosissa nähdään Oscar-voittaja Christian Bale, kaksinkertainen Oscar-ehdokas Margot Robbie, John David Washington, Alessandro Nivola, Andrea Riseborough, Anya Taylor-Joy, Chris Rock, Matthias Schoenaerts, Michael Shannon, Mike Myers, Taylor Swift, Timothy Olyphant, Zoe Saldana sekä Oscar-voittaja Rami Malek ja kaksinkertainen Oscar-voittaja Robert de Niro. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut viisinkertainen Oscar-ehdokas David O. Russell ja sen ovat tuottaneet Arnon Milchan, Matthew Budman, Anthony Katagas, David O. Russell ja Christian Bale, Yariv Milchanin, Michael Schaeferin ja Sam Hansonin toimiessa vastaavina tuottajina.”