Uusimmat

Daredevil-tähti Charlie Cox kertoi rehellisen mielipiteensä Ben Affleckin vuoden 2003 elokuvasta

15.03.2022 17:30 Muropaketin toimitus

Charlie Cox esitti pääosaa Daredevil-sarjassa, joka siirtyy tämän vuoden aikana Disney+:n ohjelmistoon.

Daredevil-sarjan Charlie Cox on tietenkin nähnyt vuonna 2003 julkaistun Daredevil-elokuvan, jossa pääosaa esitti Ben Affleck. Cox ei kuitenkaan ole tuon kyseisen elokuvan suuri fani.

Tuoreessa haastattelussa (Varietyn kautta) Cox kertoo nähneensä Affleck elokuvan vain kerran ja senkin kerran vasta sen jälkeen, kun hänet oli jo kiinnitetty Matt Murdockin rooliin Daredevil-sarjassa.

Coxin mielestä Affleck Matt Murdock on erittäin hyvä ja hän kertoo pitävänsä kollegansa hahmosta, mutta itse elokuva ei saa yhtä suopeaa kohtelua.

“En rakasta itse elokuvaa. Mielestäni elokuvassa yritettiin vähän liikaa ja siitä tuli tunnelmaltaan sekava. Siinä oli mukana kaikki – oli Kingpin, oli Bullseye, oli Elektra, Karen Page ja Foggy. Se oli liian täynnä kaikkea ja se oli kuitenkin vain kahden tunnin elokuva. Luulen, että se oli osa sen ongelmaa. Niin ja puku oli ihan kamala!”, Cox kommentoi.

Alun perin Netflixin sarjana tunnettu Daredevil poistettiin Netflixistä helmikuun lopussa. Sarja siirtyy Disney+:lle joissakin maissa jo tässä kuussa ja sen on luvattu tulevan Disney+:n ohjelmistoon kaikkialla maailmassa tämän vuoden aikana.