Uusimmat

Ensimmäisen Twilightin ohjaaja jätti elokuvasarjan nopeasti, eikä kadu päätöstään yhtään

04.10.2022 19:30 Muropaketin toimitus

Catherine Hardwicke ohjasi ensimmäisen, Kristen Stewartin ja Robert Pattinsonin tähdittämän Twilight-elokuvan vuonna 2008.

Ennen ensimmäistä Twilight-elokuvaa Catherine Hardwicke tunnettiin muun muassa indiehitti Lords of Dogtownin ohjaajana. Alun perin Hardwicken oli tarkoitus ohjata Stephenie Meyerin romaaneihin pohjautuvaa elokuvasarjaa enemmänkin, mutta hän päätti hypätä kyydistä heti ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Looperin haastattelussa Hardwicke kertoo, miksi päätti jättää hitiksi kasvaneen, Robert Pattinsonin ja Kristen Stewartin tähdittämän vampyyrileffojen sarjan. Hän selittää, kuinka oli saanut vapaat kädet ensimmäisessä elokuvassa, mutta sen jälkeen kaikki muuttui.

“Sen jälkeen odotukset menivät läpi katosta ja tuli tsiljoona muistiota ja komiteaa ja kaikkea. En usko, että olisin osannut työskennellä kunnolla sellaisessa”, Hardwicke kertoo.

Hän kertoo pitäneensä ensimmäisestä kirjasta eniten, minkä vuoksi ei kadu päätöstään lähteä.

“Siihen [ensimmäiseen kirjaan] minulla oli selkein yhteys, joten en harmittele [päätöstä lähteä]. Mielestäni tein oikein”, hän kommentoi.

Hardwicken jälkeen toisen elokuvan (Twilight – New Moon, 2009) ohjasi Chris Weitz, kolmannen (Twilight – Eclipse, 2010) David Slade ja kahdeksi osaksi jaetun neljännen osan (Twilight – Breaking Dawn, 2011 ja 2012) Bill Condon.