Uusimmat

Ensin sen teki Sylvester Stallone, sitten Harrison Ford ja seuraavaksi Scarlett Johansson – televisio vetää nyt Hollywood-tähtiä

29.11.2022 11:55 Muropaketin toimitus

Isot elokuvatähdet ovat siirtyneet viime vuosina yhä entistä hanakammin televisiosarjojen puolella.

Vielä 20 vuotta sitten olisi ollut silkkaa utopiaa, että Sylvester Stallone tai Harrison Ford olisivat näytelleet vapaaehtoisesti televisiossa. Sarjoja pidettiin toissijaisena viihdemuotona, ja niiden tähtiä usein tavalla tai toisella epäonnistuneina, kun eivät onnettomat kerran päässeet valkokankaalle loistamaan.

Mutta sitten tuli ensin HBO ja myöhemmin suoratoistopalvelut, ja tilanne on täysin eri.

Tänä vuonna Sylvester Stallone tähdittää Tulsa King -sarjaansa ja joulukuussa Harrison Fordilta ilmestyy Yellowstone-spinoff 1923.

Ja nyt myös maailman suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuva Scarlett Johansson on siirtymässä sarjasektorille.

The Hollywood Reporterin mukaan Amazon on kiinnittänyt Johanssonin Prime Videossa julkaistavan Just Cause -minisarjan pääosaan ja tuottajaksi. Sarja pohjautuu John Katzenbachin vuoden 1992 romaaniin, josta tehtyä Oikeuden puolustaja -elokuvaa Johansson tähditti Sean Conneryn, Laurence Fishburnen ja Kate Capshaw’n kanssa vuonna 1995. Kyseessä on siis paluu rikospaikalle – tosin tällä kertaa Johansson ei esitä tietenkään Katie-tyttöä, vaan toimittaja Madison “Madi” Cowartia, joka ottaa selvittääkseen kuolemansellissä viruvan vangin tarinaa.

Ennen Just Causea Scarlett Johanssonilta ilmestyy Greg Berlantin ohjaama Project Artemis Apple TV+:ssa, Wes Andersonin Asteroid City ja Kristin Scott Thomasin My Mother’s Wedding.

Uransa tunnetuimman roolin Scarlett Johansson jätti taakseen kesän 2021 Black Widow -elokuvan myötä.