Uusimmat

Jared Leto esittää pääosaa Spider-Manin vastustajasta kertovassa Morbius The Living Vampire -elokuvassa

28.06.2018 07:47 Muropaketin toimitus

Sony Pictures omistaa edelleen filmatisointioikeudet Spider-Maniin, mutta The Amazing Spider-Man 2:n fiaskon jälkeen studio on lyönyt hynttyyt yhteen Marvel Studiosin kanssa. Siinä sivussa Sony kuitenkin tekee myös omia Spider-Man-spinoff-elokuviaan.

Syksyllä ilmestyvän Venomin lisäksi Sony Pictures on tekemässä elokuvia Silver Sablesta ja Black Catista sekä Morbiuksesta, jonka esittäjä on nyt löytynyt.

Heat Visionin mukaan Jared Leto on astumassa Michael Morbiuksen eli ”Elävän vampyyrin” rooliin. Tiedemiesverenimijän oman elokuvan ohjaajaksi on kaavailtu Daniel Espinosaa (Life, Safe House), jota Muropaketti haastatteli viime vuonna.

Morbius on Marvel-maailman verenimijöistä tunnetuin. Hahmo on toiminut myös Hämähäkkimiehen liittolaisena, mutta sai alkunsa pahiksena. Hahmon loivat Daniel Espinosa (Life, Safe House) Roy Thomas ja Gil Kane vuonna 1971.

Jared Leto on ennen Morbiusta tullut tutuksi muun muassa elokuvista Fight Club, Dallas Buyers Club, Suicide Squad ja Blade Runner 2049.