Uusimmat

Kun yhteistyö Samuel L. Jacksonin kanssa päättyi Jalmari Helander vaihtoi leffat sarjoihin – Tropic Thunderille kumartava uutuus julkaistaan tänään

13.02.2020 09:35 Muropaketin toimitus

Ukkosesta, Rare Exportsista ja Big Gamesta tutun Jalmari Helanderin nimeä ei ole nähty valkokankaalla vuoden 2014 jälkeen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö ohjaaja olisi iskenyt hanskoja tiskiin.

Samuel L. Jacksonin ja Onni Tommilan tähdittämän Big Gamen (2014) jälkeen siirtyi kehittelemään kolmatta pitkää elokuvaansa, mutta on sen ohessa työstänyt myös sarjoja.

Ensin Helander teki Ylelle Luottomies-sarjan, joka löytyy Yle Areenasta kokonaisuudessaan. Sen jälkeen ohjaaja siirtyi työstämään Elisa Viihteelle Kalifornian kommandoa, jonka ensimmäiset jaksot on julkaistu suoratoistopalvelussa tänään.

Sarjan kuvaus kuuluu seuraavasti:

Vantaa ”Van” Hamiltonin loma äitinsä kotimaassa Suomessa muuttuu painajaiseksi heti rajalla. Kaliforniassa kasvaneella Vanilla on asevelvollisuus suorittamatta, joten edessä̈ on vuosi majuri Miettisen itsevaltiaan lailla johtamissa erikoisjoukoissa. Vanin tyttöystävä Rachel puolestaan päätyy elämänsä seikkailulle, kun majapaikka Suomessa paljastuu vaihtoehtoräppäreiden kommuuniksi.

Pääosia Kalifornian kommandossa esittävät Kian Lawley, Katherine Hughes, Johannes Holopainen, Tommi Korpela, Wenla Reimaluoto, Chike Ohanwe ja Tatu Sinisalo.

Helsingin Sanomissa tänään julkaistussa haastattelussa (vain tilaajille) Jalmari Helander kertoo tuoreimmasta työstään seuraavaa:

”Ajattelin Pelastakaa sotamies Ryania ja Band of Brothersia [suomeksi: Taistelutoverit]. Tropic Thunderia tässä on paljon myös. Se on elokuva, jota diggaan tosi paljon.”

Kokonaan ei Jalmari Helander ole elokuvia hylännyt. Kolmas leffa on yhä tekeillä, mutta siitä ei vieläkään kerrota mitään julkisuuteen.

Alla Kalifornian kommandon ja Ben Stillerin ohjaaman Tropic Thunderin (2008) trailerit.