Uusimmat

Naapurini Totoro tulee Finnkinon elokuvateattereihin tänä viikonloppuna

Kuva: Cinema Mondo

15.12.2023 10:33 Muropaketin toimitus

Maailman parhaisiin animaatioelokuviin lukeutuvan Naapurini Totoron (Tonari no Totoro) voi katsoa Finnkinon teattereissa sunnuntaista 17. joulukuuta lähtien.

Vuoden 1988 klassikkoa kuvaillaan Finnkinon sivuilla seuraavasti:

”Hayao Miyazakin kolmas pitkä elokuva Naapurini Totoro on Studio Ghiblin tuotannon hurmaava peruskivi ja ehkä kaikkein kallisarvoisin elokuva-aarre. Totoro-hahmo on myös koko Ghiblin logo. Totoron nostalginen, 30-luvun Showaan sijoittuva luonnonläheinen maailma ja tarina uuteen taloon muuttavista siskoksista sekä viereisessä metsässä elävistä maagisista karvaturreista sisältää useita Miyazakin tuotannon kantavia teemoja.

Totoro on kunnianosoitus luonnonvoimille. Miyazaki kertoo tarinan uuteen kotiin – jossa ainakin melkein kummittelee – ja läheiseen metsään tutustuvien 10- ja 4-vuotiaiden tyttöjen näkökulmasta. Totoro ei ole kiinnostunut aikuisesta pyrkimyksestä järjestykseen tai logiikkaan. Totoro jakaa hyvää mieltä edesvastuuttoman omapäisesti ja mielivaltaisesti. Totoro on kuin säätila, mahdoton ennustaa. Sen mukaan on vain elettävä. Sen viehätysvoimaa ei voi mitenkään kiertää eikä väistää. Totoro on maailmanlaajuinen ilmiö. Kerrankin elokuva joka sopii taatusti kaiken ikäisille.”

Naapurini Totoron ikäraja on S ja pituus 86 minuuttia.

Suoratoistona elokuvan voi katsoa Netflixistä.

Tulevina viikkoina Finnkinon teattereihin tulee Studio Ghiblin elokuvista myös Kikin lähettipalvelu (31.12.2023), Porco Rosso (7.1.2024), Prinsessa Mononoke (14.1.2024), Henkien kätkemä (21.1.2024), Liikkuva linna (28.1.2024), Ponyo rantakalliolla (24.2.2024) ja Tuuli nousee (11.2.2024).