Uusimmat

Netflixin The Witcher: Blood Origin -sarjasta ei pidä juuri kukaan – Rotten Tomatoes -prosentti vain 12

30.12.2022 08:47 Muropaketin toimitus

The Witcher: Blood Origin on vuoden haukutuimpia sarjoja.

The Witcher: Blood Origin -minisarja sai ensi-iltansa Netflixissä viime sunnuntaina. Sen keräämät kritiikit olivat melkein kaikki negatiivisia, mutta neljästä jaksosta koostuva sarja ei näytä kelpaavan myöskään faneille.

Blood Origin on suoratoistopalvelun tämän hetken katsotuimpia sarjoja, mutta Rotten Tomatoes -sivustolla siitä on pitänyt tällä hetkellä vain vaivaiset 12 prosenttia katsojista. Mielipiteensä on kertonut noin 4600 ihmistä.

Kriitikoista sarjasta on pitänyt 30 prosenttia.

Myös Muropaketin arvostelussa Blood Origin todettiin suht turhanpäiväiseksi tekeleeksi:

”Sarjassa näkyy myös tuotantobudjetin rajallisuus. Maisemat ovat komeita, mutta lavasteet paikoin skandinaavisen pelkistettyjä ja monet yksityiskohdat näyttävät teollisilta verrattuna vaikkapa emosarjaan, jossa aseet ja asut näyttävät taidokkaasti käsintehdyiltä.

Seikkailun vaikuttavuutta syö ajoittainen kesäteatteritunnelma ja näyttävien taistelukohtausten vähyys. Noituriprototyypin synty huitaistaan kasaan sellaista vauhtia, että Geralt Rivialaisen ystävää pelkästään harmittaa, ja esimerkiksi Yeohin taidokkuutta olisi mielellään nähnyt enemmänkin.”

Arvostelu | Netflixin uusi The Witcher: Blood Origin -sarja häslää liikaa noiturien synnystä kertoessaan