Arvostelu Netflixin uusi The Witcher: Blood Origin -sarja häslää liikaa noiturien synnystä kertoessaan
The Witcherin esiosana toimiva minisarja The Witcher: Blood Origin saapuu Netflixiin joulupäivänä. Noitureiden synnystä kertovan sarjan pääosissa nähdään muun muassa Michelle Yeoh, Laurence O’Fuarain ja Sophia Brown.
Nimensä mukaisesti Netflix-sarja The Witcher: Blood Origin kertoo noitureiden syntyyn johtaneista tapahtumista ja ensimmäisestä noiturin prototyypistä. Sarja sijoittuu noin 1200 vuotta ennen varsinaisen, Henry Cavillin ansiokkaasti tähdittämän The Witcher -sarjan ja pelien tapahtumia ja pyrkii antamaan tarkempaa taustaa emosarjasta tutulle, Andrzej Sapkowskin fantasiaromaaneissaan luomalle historialle Ithlinnen ennustuksineen.
Sarjan keskiöön nostetaan kolmesta haltiasoturista koostuva joukko, joka keskenään pyrkii pelastamaan maailman tuholta voimakkaan velhon avattua portteja muihin maailmoihin (mikä myöhemmin saa aikaan sfäärien lomittumisen ja noitureidenkin metsästämät hirviöt).
Laurence O’Fuarainin esittämä Fjall on klaaninsa petturina erotettu soturi, joka päätyy lyöttäytymään yhteen vihollisklaaninsa edustajan, nykyisin voimallisena ja kapinahenkeä lietsovana bardina tunnetun Kiurun eli Éilen (Sophia Brown) kanssa. Kolmantena joukkoon liittyy Michelle Yeohin esittämä, vastahakoinen miekkamestari Scian.
Joukko saa sekalaista lisävahvistusta vielä muun muassa Huw Novellin Brother Deathista sekä Francesca Millsin esittämästä, Gwen-nimistä vasaraansa tehokkaasti heiluttavasta Meldofista. Yhdessä he suunnittelevat suistavansa vallasta prinsessa Merwynin (Mirren Mack) ja tämän apuna toimivan Balorin (Lenny Henry).
Declan de Barran luoma neliosainen sarja, jossa myös Lauren Schmidt Hissrich toimii vastaavana tuottajana, pyrkii taustoittamaan The Witcherin tapahtumia, mutta onnistuu lopulta vain raapaisemaan pintaa. Mielenkiintoisista lähtökohdista alkava sarja juoksee noiturihistoriaa läpi kuin pikakelauksella, ja olisi aivan selvästikin tarvinnut tapahtumien syventämiseen enemmän aikaa ja resursseja.
Keskeisin haaste löytyy hätäisestä käsikirjoituksesta ja keskushahmojen kunnollisesta syventämättömyydestä, joka jää turhanpäiväiseltä tuntuvan politikoinnin ja irrallisen huumorin jalkoihin. Tämä määränpäähänsä matkaava, seitsemän hengen fellowship ei ole mikään Sormuksen ritarit, missä jokaisella on oma paikkansa ja persoonansa, vaan joukko paperinohuiksi jääviä hahmoja.
Sarjassa näkyy myös tuotantobudjetin rajallisuus. Maisemat ovat komeita, mutta lavasteet paikoin skandinaavisen pelkistettyjä ja monet yksityiskohdat näyttävät teollisilta verrattuna vaikkapa emosarjaan, jossa aseet ja asut näyttävät taidokkaasti käsintehdyiltä.
Seikkailun vaikuttavuutta syö ajoittainen kesäteatteritunnelma ja näyttävien taistelukohtausten vähyys. Noituriprototyypin synty huitaistaan kasaan sellaista vauhtia, että Geralt Rivialaisen ystävää pelkästään harmittaa, ja esimerkiksi Yeohin taidokkuutta olisi mielellään nähnyt enemmänkin.
Netflix paljasti joulukuun alussa, että huolimatta sarjan tapahtuma-ajankohdasta, siinä nähdään myös Joey Bateyn esittämä Jaskier. Mistään aikamatkustuksesta tai muusta taikuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan hahmo on mukana bardina, muistuttamassa tarinoiden tärkeydestä ja voimasta, ja sitomassa näin noitureiden historiaa nykyhetkeen.
LUE MYÖS:
Arvostelu | Netflixin uusi The Witcher -fantasiasarja onnistuu mahdottomassa
Arvostelu | The Witcherin toisella kaudella Netflix-sarja pääsee kunnolla vauhtiin
