Simpsonit on jatkunut kohta 30 vuotta – Tässä syy, miksi sarjaa ei päästetä vieläkään tuskistaan

06.08.2018 06:18 | Muropaketin toimitus

Simpsonit alkoivat pyöriä Fox-kanavalla joulukuussa 1989, eikä loppu häämötä horisontissa vieläkään.

Hiljattain Muropaketissa uutisoitiin, miten 25 vuotta ilmestynyt Simpsons Comics tulee tiensä päähän ensi syksynä. Televisiosarja ei kuitenkaan ole poistumassa kuvioista vielä hyvään aikaan, vaikka monen vanhan fanin mielestä Simpsonit olisi pitänyt saatella hautaan jo pari vuosikymmentä sitten.

Tässä yksi perusteellinen argumentti sarjan lopettamisen puolesta:

The Fall of Simpsonsin tehnyt Super Eyepatch Wolf saa messuta Simpsoneiden turmion puolesta kaikessa rauhassa – Fox-kanavaa eivät pilkkakirveet hetkauta.

Fox-kanavan johtoportaaseen kuuluvan Dana Waldenin mukaan Simpsonit ei ole poistumassa televisiosta mihinkään.

”Simpsonit on niin iso osa brändiämme. Sarjalla on ollut uskomaton haloefekti sunnuntai-illoissa yhdessä muiden animaatiosarjojemme kanssa. Meillä ei ole mitään muita suunnitelmia kuin pitää nämä sarjat Foxilla”, Walden totesi hiljattain The Hollywood Reporterin mukaan.

Toisin sanoen Fox-kanava uskoo yhä Simpsoneihin ja sarja kerää laskeneista katsojamääristä huolimatta edelleen tarpeeksi silmäpareja television ääreen.

Edes Disneyn ja Foxin tuleva yrityskauppa ei tarkoita sitä, että Simpsonit lakkautettaisiin, vaikka sarjan asenne ja tyyli eivät hurjimmillaan ehkä järin ”disneymäistä” olekaan. Dana Waldenin kollega Gary Newman on ilmoittanut uskovansa vakaasti, että Simpsonien tarina jatkuu vielä senkin jälkeen, kun Foxin tv-toiminta on siirtynyt ”Mouse Houselle”.

Lue aiheesta lisää täältä:

’The Simpsons’ Is Staying on Fox for the ”Foreseeable Future”