Uusimmat

Uskomatonta, mutta totta: Tänään tv:ssä Spede-elokuva, josta kriitikot eivät pitäneet – Helsingin Sanomat kehui sentään hieman

25.09.2019 09:27 Muropaketin toimitus

MTV3 esittää keskiviikon ja torstain välisenä yönä kanavalla kello 00.55 alkavan komediaklassikon Hei kliffaa hei.

Spede Show’n pohjalta alkunsa saanut Hei kliffaa hei on tehty pitkälti samalla tiimillä kuin Uuno Turhapuro -elokuvatkin: Ere Kokkonen ohjasi ja pääosia esittivät Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Kari Franck, Yrjö Parjanne, Hannele Lauri ja Aake Kalliala.

Kokkonen käsikirjoitti ja Spede tuotti ja nauroi koko matkan pankkiin: katsojia Hei kliffaa hei! keräsi lähes 200 000 katsojaa.

Vuonna 1985 valmistuneessa komediassa ”rakastettavat kaverukset Auvo ja Kultsi saavat eteensä elämänsä haasteen, kun Kultsin setä-vainaa jättää tälle sievoisen summan rahaa – mutta samoista miljoonista kilpailee myös toinen perijä, ovela Wilhelm Steefansköld!”

Kuten Spede Pasasen elokuville tyypillistä on, Hei kliffaa hein käsikirjoitus oli melko toissijainen asia kohelluksen ja komiikan rinnalla. Tyypillistä Hei kliffaa heille on myös se, ettei elokuva liiemmin kehuja kriitikoilta kerännyt, mutta kansa nautti näkemästään. Suomalainen elokuvatietokanta Elonet on taltioinut Spede-elokuvan saamia arvioita, eikä niissä juurikaan kehuja viljellä. Hieman yllättäen Helsingin Sanomien legendaarinen elokuvakriitikko Helena Ylänen kuitenkin tunnusti pitäneensä Hei kliffaa heistä, ainakin hieman:

H. Y. (Helena Ylänen, Helsingin Sanomat 9.2.1985) tunnusti Spede Pasasen uutuuden kirvoittaneen muutamat makeat naurut, mutta Auvo oli hänen silmissään ainakin toistaiseksi ”vain kalpeampi Uuno Turhapuro, sanavalmiimpi mutta sävyttömämpi, ja hämäräperäisenä jobbarina ja naistenmiehenä toissijaisempi olento kuin jääkaapinoveen liimaantunut vaimonsa mieliharmi.”