Uusimmat

Viime vuonna julkaistun Ghostbusters: Afterlife -elokuvan voi nyt katsoa suoratoistona, tosin vain yhdestä palvelusta

© CTMG

22.08.2022 06:27 Muropaketin toimitus

Syksyllä 2021 ensi-iltansa lukuisten lykkäysten jälkeen saanut Ghostbusters: Afterlifen voi nyt katsoa suoratoistona.

Jason ”Ivanin poika” Reitmanin ohjaama Ghostbusters: Afterlife lisättiin Elisa Viihde Viaplayn elokuvakirjastoon viikonloppuna. Muista suoratoistopalveluista ei elokuvaa ainakaan toistaiseksi löydy.

Ensimmäisen Ghostbustersin (1984) voi sen sijaan katsoa Elisa Viihde Viaplayn lisäksi myös Netflixistä, ja sama koskee Ghostbusters II:a (1989). Vuoden 2016 ”naisten Ghosbusters” löytyy sekin Netflixistä, mutta on Elisa Viihde Viaplayssa vuokraamonimike.

Ja lisää Haamujengiä on luvassa, sekä elokuvan että tv-sarjan muodossa, kuten aikaisemmin tänä vuonna kerroimme:

Netflix on tekemässä uutta Ghostbusters-sarjaa – Ohjaaja Jason Reitman mukana tekijätiimissä

Seuraava Ghostbusters-elokuva tulee jo ensi vuonna – Jason Reitman jatkaa ohjaajana