Uusimmat

Hyviä ja huonoja uutisia: Anime-legenda Hayao Miyazaki tekee uutta elokuvaa, mutta se valmistuu hyvin hitaasti

09.08.2018 14:50 Muropaketin toimitus

Totoro

Japanilainen animaatiolegenda Hayao Miyazaki ei uhkauksistaan huolimatta ole malttanut jäädä eläkkeelle. Ohjaajan seuraavaa, jäähyväisikseen suunnittelemaansa elokuvaa joudutaan kuitenkin odottamaan jopa neljä vuotta.

Lähes 80-vuotias Hayao Miyazaki on muutaman kerran ilmoittanut lopettavansa elokuvien teon ja jäävänsä eläkkeelle. Mutta niin vain Studio Ghiblin perustaja palailee Slashfilmin uutisen mukaan uudelleen animaatioiden pariin. Hänen seuraava elokuvansa on nimeltään How Do You Live? (Kimitachi wa dô ikiru ka), jonka parissa ohjaaja on työskennellyt jo kaksi vuotta.

Perfektionistina tunnetun Miyazakin uutta elokuvaa ei kuitenkaan saada valkokankaille kovinkaan nopeasti. Ghiblin tuottaja Toshio Suzuki vahvistaa, että animaation valmistumista saadaan odotella kolmesta neljään vuotta.

How Do You Live? perustuu Genzaburo Yoshinon vuonna 1937 kirjoittamaan romaaniin ja se on 15-vuotiaasta pojasta kertova fantasiaseikkailu. Uutisen mukaan Miyazaki tekee elokuvaa lapsenlapselleen: “Se on hänen tapansa sanoa ’isoisä on siirtymässä uuteen maailmaan mutta hän jättää jälkeensä tämän elokuvan’”, Suzuki kertoo.

Kuva elokuvasta Totoro (1988)